Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sinne ja Takaisin 07/2012. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sinne ja Takaisin 07/2012. Näytä kaikki tekstit

#434 Su 22.07.2012 Stora Svartö - Aurinkolahti

Reissun viimeinen aamu Stora Svartössä
Lähdimme viimeiselle etapille hieman ennen kahdeksaa, jotta olisimme kello kolmeksi viimeistään Aurinkolahdessa. Aamusta merellä ei oikeastaan tuullut, mutta aurinko paistoi lämpimästi. Jopa niin lämpimästi, että Leena kävi uimassakin.

Lopulta tuuli rupesi hieman heräilemään ja otimme genuan esiin ja jäimme lillumaan parin kolmen solmun vauhtia eteenpäin, koska olimme reilusti etuajassa. Mutta niinhän siinä sitten kävi, että kun olisi aikaa killua hitaasti niin tuuli rupesikin puhaltamaan oikein voimalla. Ei auttanut, vaikka genuan rullasi pariinkertaan sisään. Calimero meni edelleen lähes viiden solmun vauhtia. Lopulta otimme koko genuan sisään, mutta tuuli painoi myötätuulessa venettä edelleen lähes 3 solmun vauhtia.

Lähes tunnin verran risteilimme edestakaisin satamaan johtavan väylän alussa ennenkuin otimme suunnan kotilaituriin. Laiturilla olikin väkeä reippaasti vastaanottamassa meitä. Aika tasantarkkaan kello kolme iltapäivällä Calimero kiinnittyi laituriin. Kiitokset kaikille, jotka tulivat vastaanottamaan!

Tähän päättyy meidän ja Calimeron reissu. Matkalla vene ja kippari olivat 1 vuoden, 2 kuukautta ja 7 päivää. Leenalle aikaa kertyi 5 viikkoa ja 3 päivää vähemmän, mutta kotisatamaan sentään saavuttiin Leenan päivänä. Calimerossa ei reissu juuri näy, mutta meissä varmasti jollakin tapaa näkyy. Vaikka varsinaisesti ei tunnukaan siltä, että olisi missään käynyt, niin siitä huolimatta vuoden verran reissaaminen ja muualla kuin kotona asuminen jättää varmasti jäljen. Onko se sitten huono vai hyvä... vain aika kertoo.

Kotisatamaan kaartamassa
Kiitokset kaikille jotka ovat jaksaneet blogia seurata ja kommentoida. Varsinaisia neuvoja blogissa ei juuri ole jaeltu muille veneilijöille, jotka mahdollisesti miettivät samanlaista reissua. Kysyä saa kuitenkin, jos jotain haluaa tietää. Tärkein neuvo kuitenkin on, että kannattaa lähteä silloin, kun siihen on mahdollisuus. Samantyylinen reissu minkä me teimme ei ole veneen koosta kiinni eikä oikeastaan edes rahasta. Elämiskustannukset muualla kuin Suomessa ovat niin paljon halvempia, että samantyylinen reissu on kenen tahansa toteutettavissa.

Kunhan tässä vielä pääsee taas normaalielämään kiinni ja reissua on tullut sulateltua jonkin aikaa, niin varmasti jonkinlaisen yhteenvedon vielä naputtelemme tähän blogiin. Tiettyjä asioita on matkan varrella tullut opittua, jotka etukäteen tietämällä olisi säästynyt monelta hämmingilta ja joista olemme jo keskustelleet mahdollista toista reissua varten...

Stora Svartö - Aurinkolahti: 32 mpk
Kokonaismatka: 5356 mpk

#433 La 21.07.2012 Hanko - Stora Svartö

Lähdimme täysin tyynessä ja aurinkoisessa kelissä kahdeksan maissa toiseksi viimeiselle legille. Puikkelehdimme suurimman osan päivästä saaristossa tyvenessä. Hangon päällä näkyi kyllä tummia pilviä, mutta ukkonen ei aivan noussut meidän päälle. Kipparin otsaan tipahti tasan yksi vesipisara ja siinä oli se vesisade.

Porkkalan selkää lähestyttäessä tuuli rupesi sen verran heräilemään, että pääsimme ylittämään kyseisen selän purjein. Ei aivan huippuvauhtia, mutta kuitenkin. Stora Svartössä olimme ennen kello kuutta. Viereisestä moottoriveneestä tuli mies ottamaan kiinnitysköysiä vastaan ja oli kiinnostunut juhlaliputuksestamme. Kyseinen liputus herätti kyllä vastaantulevien veneidenkin mielenkiinnon, kun useampikin kiikaroi liputustamme.

Ohessa vielä lyhyt videopätkä Porkkalanselältä.



P.S. Tarkoitus on edelleen huomenna sunnuntaina olla kello 15:00 Aurinkolahden satamassa. Osoite satamaan on ilmeisesti: Aurinkoranta, 00990 Helsinki.

Hanko - Stora Svartö: 50 mpk
Kokonaismatka: 5324 mpk

#432 Pe 20.07.2012 Hanko

Juhlaliputus
Aamupäivästä veneen keulasta kuului koputus. Laiturilla seisoi Calimeron ensimmäinen omistaja, joka on käytännössä sen rakentaja. Hän sai Calimeron runkovalmiista siihen kuntoon, että veneen pystyi laskemaan vesille ja sisustus oli muutakin kuin tyhjä kaljakori penkkinä. Oli kuulemma ollut aivan yllättynyt saatuaan kavereiltaan valokuvan Calimerosta Välimerellä. Ei ollut meinannut venettä tunnistaa. Juttelimme hetken niitä näitä, mutta ei voi kuin kiitos sanoa rakentajalle! Calimero meni kuitenkin Sinne ja tuli Takaisin yhtenä kappaleena. Monikin on satamissa kysellyt hajosiko veneestä mitään, mutta mitään suurempaa ei tosiaan vieläkään ole hajonnut, mutta onhan tässä vielä noin 80 mailia kotisatamaan...

Päivästä laitoimme kaikki kohteliaisuusliput roikkumaan mastoon juhlaliputukseksi. Siellä roikkuu siis Espanjan, Baskimaan, Ranskan, Belgian, Hollannin, Saksan, Tanskan, Ruotsin ja hännänhuippuna Ahvenanmaan liput. Baskimaan lippu tuntui herättävän eniten kysymyksiä laiturilta. Toivottavasti kukaan Baski ei liputustamme näe, kun Baskimaan lippu roikkuu Espanjan lipun alapuolella...

Myöhään iltapäivästä Leena saapui jälleen veneelle viimeisten 80 mailin ajaksi ja Hannu jatkoi takaisin kotiin autolla. Jatkamme huomenna Porkkalaan ja siitä sunnuntaina kotisatamaan Aurinkolahteen.

#431 To 19.07.2012 Kasnäs - Hanko

Lähdimme kahdeksan maissa ja otimme kaikki purjeet esille heti lähdön jälkeen. Tuulta ei ollut kovin paljoa, mutta vauhtia saimme kuitenkin siedettävät 3 solmua. Hangon selkää lähestyttäessä tuuli rupesi hieman heräilemään ja virsikirjalla (purjeet levitettyinä vastakkaisille puolille) menimme myötätuulessa. Hankoa lähestyttäessä tuuli vain nousi entisestään ja Calimero kiiti jo kuuden solmun vauhtia.

Hangossa olimme ennen kahta. Päivä oli todella aurinkoinen, mutta tuuli joka lännestä puhalsi oli todella kylmä. Ei aivan pipoa tarvinnut, mutta ei se kaukana ollut ettei lokerosta tarvinnut sitäkin vielä Suomen heinäkuussa kaivaa esille. Illasta samanlainen kylmä tuuli puhalsi edelleen voimalla.

Vietämme huomisen päivän Hangossa. Leena tulee illasta veneelle ja jatkamme matkaa yhdessä kohti Helsinkiä, jossa on reissun päätöspiste. Suunnitelmissa on olla sunnuntaina kello 15:00 Aurinkolahden satamassa, jossa Calimeron kotilaituri on ainakin nyt loppukesän. Tervetuloa vastaanottamaan kiinnitysköydet...

Kasnäs - Hanko: 22 mpk
Kokonaismatka: 5274 mpk

#430 Ke 18.07.2012 Jurmo - Kasnäs

Pyyhälsimme jälleen satamasta ensimmäisinä ulos kahdeksan maissa. Fiksumpaa olisi toki ollut odotella muutama tunti, koska pari tuntia ajelimme moottorilla täysin tyynessä. Vasta kymmenen maissa tuuli rupesi heräilemään ja otimme kaikki purjeet esille. Virsikirjalla pääsimmekin ihan mukavasti eteenpäin. Päivä oli aurinkoinen, mutta ei mitenkään lämpöinen, vaikka myötätuulessa menimmekin.

Myöhemmin iltapäivästä Kasnäsissä viereemme tuli 40-jalkainen purjevene, joka oli myös lähtenyt Jurmosta ja sään ollessa hieno olivat päättäneet jatkaa suoraan Hankoon. Iltapäivästä kuitenkin taivaalle kerääntyi hurjan näköisiä ukkospilviä ja päättivät tulla Kasnäsiin. Kävi ilmi, että olivat hakeneet nätin englantilaisvalmisteisen purjeveneensä Barcelonasta Port Vellin satamasta. Tarkoituksena oli kuulemma ollut mennä Ranskan kanavia pitkin Hollantiin, mutta ohjausongelmien vuoksi vene olikin siirretty rekalla.

Barcelona tuntuu jo niin kaukaiselta. Tosin ensimmäinen kaupassakäynti kotimaan kamaralla oli kyllä shokkiherätys ja muistui mieleen taas elämän halpuus Espanjassa, Ranskassa ja käytännössä kaikissa muissakin vierailemissamme maissa. Meillä on yleensä kauppareissuilla ollut kaksi reppua mukana, jotka ovat yleensä ahdettu aivan täyteen ja ostokset ovat olleet maasta toiseen lähes vakiot. Kauppalaskun suuruudessa ei ole ollut kovin suurta muutosta sitten toukokuun 2011 jolloin poistuimme Suomesta. Nyt oli järkytys huomata, että vaikka reput eivät edes olleet lähimainkaan täynnä tavaraa, niin kauppalaskun suuruus oli puolet enemmän kuin mitä se muualla on ollut! Tämä se huonopuoli budjetin pitämisessä on, että eron huomaa karmaisevalla tavalla...

Jurmo - Kasnäs: 27 mpk
Kokonaismatka: 5230 mpk

#429 Ti 17.07.2012 Kökar - Jurmo

Olimme taas tikkana pystyssä seitsemän maissa aamulla. Suurin osa veneistä oli edelleen unten mailla, mutta jotenkin sitä ei osaa orientoitua enää myöhäisempään lähtöön, vaikka matkat eivät enää ole niin pitkiä, että tarvitsisi auringon noustessa lähteä liikkeelle.

Kahdeksan maissa irrotimme köydet. Merellä kävi ihan kiva puhuri, joka vei Calimeroa siedettävää vauhtia eteenpäin. Ei nyt aivan normaali matkanopeuteen päästy, mutta kun etäisyydet ovat lyhyet niin samahan se tuo on, vaikka killuu eteenpäin hidastakin vauhtia.

Jurmossa olimme kahden maissa. Satama ei nyt aivan tupaten täynnä ollut, mutta hyvin lähellä sitä. Mietimme jo hetken tiputtavamme ankkurin sataman vieressä olevalle lahdelle, jossa oli jo muutama vene ankkurissa. Meille löytyi kuitenkin vaapaa tila parin moottoriveneen välistä.

Iltapäivästä kävimme kävelemässä saarta ristiin rastiin Pepin kanssa. Päivä oli aika lämmin, mutta mihinkään helle lukemiin ei kylläkään päästy.

Kökar - Jurmo: 24 mpk
Kokonaismatka: 5203 mpk

#428 Ma 16.07.2012 Degerby - Kökar

Lähdimme hieman ennen yhdeksää liikkeelle. Taivas oli pilvessä ja muutama tippa vettäkin taas kerran saatiin niskaan. Yöllä satoi vieläkin enemmän.

Puolenpäivän aikoihin tuli huomattua, että tämän reissun seurauksena on suhteellisuudentaju kadonnut purjehduksesta...sekä monesta muustakin asiasta. Köröttelimme menemään näet moottorilla, kun mielestämme oli aivan tyyni keli, kun ei ollut oikein minkäänlaista aallokkoa. Näköpiirissämme kuitenkin oli lähemmäs parikymmentä venettä, jotka kaikki näyttivät etenevän reipasta vauhtia purjein. Nostimme kokeeksi ison ja avasimme koko genuan. Ja kas, kulkihan se vene reilua kuuden solmun vauhtia ja purjeita tuntui olevan himpun verran liikaakin. Eli tuulta oli reippaasti, mutta kun saaristossa toisin kuin avomerellä ei synny juuri minkäänlaista aallokkoa vaikka tuulisikin, niin aivot rekisteröivät tilanteen täysin tyyneksi keliksi.

Kökarissa olimme kahden maissa. Hieman hassusti peräpoijuja oli vain muutama, vaikka kaksi laituria ovat pitkiä. Saimme yhden poijun itsellemme, mutta illasta satama taas täyttyi äärimmilleen ja osalla oli ongelmia löytää paikkaa edes ankkurille. Eipä tämä heinäkuu oikein tunnu hyvältä ajankohdalta olla saaristomerellä. Veneitä on aivan hirvittävä määrä ja myöhään iltapäivästä satamiin saapuvilla ei välttämättä ole mitään toivoa päästä laituriin. Olemme aikaisempina kesinä pitäneetkin lomat elokuun puolella, jolloin satamat ovat lähes tyhjillään.

Valitettavasti ilmaisen kuvankäsittelyohjelman kokeiluaika tuli täyteen, joten kuvia blokiin ei enää ilmesty ennenkuin olemme kotona. Edellisen läppärin mukana näet meni kuvakäsittelyohjelma ja ohjelman CD:t ovat kotona.

Degerby - Kökar: 23 mpk
Kokonaismatka: 5179 mpk

#427 Su 15.07.2012 Maarianhamina - Degerby

Aamulla heräsimme tuttuun ääneen, eli sateen ropinaan kannella. Vettä tulikin reippaasti ja hieman mietitytti lähtö kaatosateeseen. Kahdeksan maissa kuitenkin sade taukosi ja nostimme ankkurin ylös, joka olikin tiukasti kiinni lähes mustassa mudassa. Käväisimme vielä polttoainelaiturin kautta hakemassa hieman dieseliä ja tyhjentämässä septitankin, kun viimeinkin löytyi toimiva septitankin pumppu. Hieman tuosta septitankista on ruvennut jo tulemaan hajuhaittaa pöntön kautta, kun ei lähes vuoteen ole saanut kokonaan pumpattua tyhjäksi millään ilveellä. Edes mereen tyhjennys ei pumppaa tankkia aivan tyhjäksi. Kuumat kelit ja vuoden seissyt töhnä septitankissa, noh jokainen kuvitelkoot itse. Hajuhaitta loppui kyllä pumppauksen jälkeen kuin seinään.

Puskimme parikymmentä mailia vastatuuleen kohti Degerbytä. Jonkin aikaa kryssimmekin, mutta tuuli rupesi heikkenemään ennusteiden mukaisesti, joten ajoimme loppumatkan moottorilla. Degerbyssä oli yllin kyllin paikkoja varmaankin sen vuoksi, että olimme perillä jo ennen kahta. Illaksi satama kyllä täyttyi äärimmilleen.

Killumme nyt lyhyitä päivämatkoja tehden kohti Hankoa, jossa Leena liittyy jälleen mukaan ensi perjantaina ja pääsemme näin "takaisin" yhdessä. "Sinne" me jo pääsimmekin ja näin tulee reissun täyteen; Sinne ja Takaisin.

Seijalle: Todella huono tuuri, että teillä kävi varkaita. Kameran menetyshän se tuossa melkein harmillisinta on. On ollut kyllä melkoisen taitava varas, että ette ole heränneet. Tai sitten sikeäunista väkeä :) Eipä tuota venettä nyt voi oikein sisältäpäinkään lukita. Meiltä ei ole koko reissun aikana varastettu mitään muuta kuin 30 euron arvoinen sataman avainkortti Barcelonassa sataman suihkutiloissa. Varkaalle kortti oli aivan arvoton. Meillä lienee ollut aika hyvä tuuri ja tietysti Pepi on ollut vahtimassa.

Ohessa vielä videopätkä Borkumin satamasta...sen vähän mitä kuvasta nyt erottaa, kun sade piiskasi kameraa.



Maarianhamina - Degerby: 22 mpk
Kokonaismatka: 5156 mpk

#426 La 14.7.12 Furusund, Ruotsi - Maarianhamina, Suomi

Puoli kahdeksan maissa irrotimme köydet ja otimme suunnan kohti Suomea ja Maarianhaminaa. Aurinko paistoi jälleen lämpimästi heti aamusta. Otimme purjeet esiin heti Furusundin edustalla ja otimme suunnan kohti Ahvenanmerta. Moottoria käytimme kyllä, jotta pääsimme puikkelehtimaan matkustajalauttoja pakoon.

Ahvenanmerellä tuulta olikin sitten reippaasti jo moottoria ei tarvittu. Rullasimme genuaa myös sisään, mutta Calimero kiiti edelleen suht holtittomasti autopilotin ohjaamana mahtavassa aallokossa 6 - 7 solmun vauhtia. Autopilotti pystyi kuitenkin juuri ja juuri pitämään meidät kurssissa niin ettemme menneet koko Ahvenanmaasta ohi.

Maarianhaminassa olimme kolmen maissa iltapäivällä. Länsisatama oli aivan totaalisen täynnä, ei paikan paikkaa löytynyt, vaikka miten kiertelimme etsimässä. Ensimmäisessä poijurivissä olisi kyllä ollut veneen mentävä aukko meille, mutta etelästä vyöryvä aallokko ei tehnyt laiturista kovin houkuttelevaa, kun laiturissa jo olevat veneen hyppivät ja pomppivat sinne tänne. Lopulta sataman jolla ajoi vierellemme ja kertoi meille sen minkä olimmekin jo selvittäneet, eli satama on tappiinsa asti täynnä.

Sataman henkilökunta ohjasi meidät vastarannalla olevalle lahdelle, jossa olisi laituri johon voi kiinnittäytyä ankkurin kanssa. Kyseinen laiturikin oli jo melkoisen täynnä, joten päädyimme tipauttamaan keula-ankkurin mereen ja jäimme muutaman brittiveneneen kanssa killumaan lahdelle. Kippari on tällä reissulla ihastunut vallan tuohon keula-ankkurin varassa killumiseen, kun köysien laittelu keulasta rantaan jää välistä. Pepistähän tämä tapa on vallan loistava, kun pääsee jollailemaan.

Olimme alunperin ajatelleet olevamme sunnuntain Maarianhaminassa, mutta taidamme jatkaa matkaa huomenissa sataman täyttöasteen vuoksi. Satamalle kyllä kiitokset siitä, että koodit suihkuun ja vessaan sai ilmaiseksi, vaikka matkaa niihin veneeltä hieman kertyikin. Lisäksi henkilökunta ajoi jollaa edestakaisin ankkuripaikan ja sataman väliä, jotta ihmiset saivat kyydin palveluiden ääreen.

Furusund, Ruotsi - Maarianhamina, Suomi: 44 mpk
Kokonaismatka: 5134 mpk

#425 Pe 13.07.2012 Nynäshamn, Ruotsi - Furusund, Ruotsi

Perjantai kolmastoista ja uskaltauduimme lähtemään puolikahdeksan maissa liikkeelle. Päivä oli edelleen samanlainen kuin muutamina edellisinäkin päivinä, aamusta pilvistä, päivästä aurinkoa ja iltapäivästä ukkosta. Mietimme matkalla, että tuntuu kuin joka päivä Amsterdamista lähdön jälkeen olisi ollut ukkosta jossain kohtaa päivää. Mitenkään kesäiset kelit eivät meitä kyllä ole hemmotelleet.

Tuulta oli tänään ajoittain ihan reippaasti ja myötätuulessa pääsimme edelleen etenemään. Lähdimme matkaan genua avattuna, mutta puolenpäivän maissa kippari kyllästyi genuaan, kun väylät saaristossa ristelevät sinne tänne ja veneitä tulee sieltä ja täältä ja koko ajan saa olla purjetta veivaamassa puolelta toiselle. Kippari on ainakin nauttinut lähes koko vuoden vapaissa vesissä purjehtimisesta, jossa ei tarvitse koko ajan navigoida merimerkiltä toiselle. Nyt on taas karu herätys edessä saaristopurjehdukseen tai sitten täytyypi mennä avomeren kautta, että saa kaikessa rauhassa killua eteenpäin.

Furusundissa olimme seitsemän maissa illalla. Arvasimme jo etukäteen, että ainoat vapaat paikat satamassa ovat väylän puoleiset poijut, koska niihin iskee väylällä menevien moottoriveneiden ja Viking Linen peräaallot ikävästi. Noh, kyllä tässä aina yhden yön jaksaa olla. Huomenna jatkamme matkaa kohti kotisuomea ja Maarianhaminaa.

Nynäshamn, Ruotsi - Furusund, Ruotsi: 62 mpk
Kokonaismatka: 5090 mpk

#424 To 12.07.2012 Marsholmen, Ruotsi - Nynäshamn, Ruotsi

Aamu...
Illasta ja yöstä taivaanrannassa Västervikin suunnassa jyrisi ukkonen, mutta onneksemme se ei meidän päälle tullut. Illasta meri oli aivan peilityyni ja hiljaisuus käsinkosketeltava. Viimeksi moista hiljaisuutta on koettu Ranskan kanavissa. Baleaarien ankkuripaikoillakaan ei näin hiljaista ollut. Joko Borat-asuinen kaveri jammasi kännipäissään moottoriveneen kannella tai sitten maininki vyöryi loputtomasti rantaan pitäen ääntä. Suoraan sanottuna saariston hiljaisuus tuntui pitkästä aikaa kummalliselta.

Me starttasimme matkaan puolikuuden maissa. Suunnitelmana oli ottaa kurssi suoraan kohti Nynäshamnia, koska sääennusteen mukaan päivästä pitäisi tulla yhtä hyvä kuin eilisestäkin ja matka sujuisi joutuisasti. Aamupäivästä taivas oli harmaan pilviverhon peitossa, mutta iltapäivästä pilvet hävisivät ja aurinko paistoi. Tuulta oli jälleen heikosti, mutta sen verran kuitenkin, että purjeista oli jonkinlaista apua. Jossain oli kuitenkin tuullut reippaanlaisesti, koska aallokko oli suhteellisen isoa ja vyöryi hieman eri suunnasta kuin tuuli.

Nynäshamnissa olimme hieman jälkeen kahdeksan illalla. Satamassa oli hyvin tilaa ja ensimmäisen kerran yli vuoteen kiinnityimme peräpoijuun. Satamasta löytyi myös eräs asia, jota ennen Kalmaria ei ollut tullut harrastettua yli vuoteen. Eli sauna! Kalmarissa oli ensimmäinen sauna sitten vuoden takaisen Maarianhaminan.

Matka jatkuneen huomenna kohti Furusundia, mutta jälleen kerran tuo määränpää ei ole aivan lukkoonlyöty.

Marsholmen, Ruotsi - Nynäshamn, Ruotsi: 83 mpk
Kokonaismatka: 5028 mpk

#423 Ke 11.07.2012 Kalmar, Ruotsi - Marsholmen, Ruotsi

Lähdimme hieman ennen aamukuutta kohti Västervikiä. Aurinko paistoi heti aamusta lämpimästi ja tuultakin oli sen verran, että genua kokonaan avattuna veti myötätuulessa. Jouduimme kuitenkin käyttämään moottoria saavuttaaksemme edes jonkinlaisen matkavauhdin.

Iltapäivästä taivas meni pilveen ja taivaanrannassa näkyi tumma ukkosrintama. Onneksemme se kuitenkin ohitti meidät suunnaten kohti itää. Vain muutama tippa vettä tuli pilven reunassa ollessamme. Ukkosrintaman mentyä ohi, aurinko paistoi jälleen. Tuuli pysyi kuitenkin koko päivän kevyenä, joten rautagenua avitti purjegenuaa.

Merikarttoja selatessa päätimme, ettemme mene aivan Västervikiin saakka, koska satamat ovat lähellä kaupunkia ja matkaa satamiin pääväyliltä on noin reilut nelisen mailia ja tarkoitus olisi taas huomenna jatkaa matkaa, joten Västerivikiin tulisi aivan turha koukkaus. Kävimme katsomassa Idötä, jossa on satama, mutta se oli aivan täpötäynnä. Hetken pyörimme ja yritimme etsiä paikkaa, mutta eipä sellaista löytynyt. Uloimpana olevien veneiden miehistöt myös vetäytyivät meidät nähdessään veneisiin sisälle, joka on aika takuuvarma merkki, ettei haluta ketään tulevan kylkeen kiinni. Päätimme jatkaa siis Västervikiin saakka. Merikarttaa katsellessa lähistöltä paljastui kuitenkin useita hyviä ankkuripaikkoja ja yksi hyvä paikka johon jäädä killumaan keula-ankkurin varassa.

Marsholmenin ja Mjödön välissä oli kiva ankkurilahti, joka on oikeastaan avoin vain itätuulelle ja sellaista ei nyt pitäisi olla luvassa. Ankkuria viritellessä ajoi ruotsalainen suuri moottorivene järkyttävää vauhtia aivan vierestä ja kasteli keulassa hääräävän kipparin. Lisäksi keulaluukku oli aavistuksen verran raollaan ja keulapiikin patjat ja vuodevaatteet kastuivat. Calimeron ongelma keula-ankkurin kanssa on se, ettei veneessä ole ankkuriboksia, vaan ankkuriketju on nostettava keulapiikin säilytyslokerosta omassa säiliössään kannelle. Nyt jäi luukku sen verran raolleen, että vedenpaisumus sisällä oli taattu. Onneksi lämppäri rupeaa pikkuhiljaa heräilemään henkiin, kun annos Pohjanmerta on ilmeisesti kuivunut.

Jatkamme huomisaamusta matkaa. Hieman olemme miettineet pyyhältävämme suoraan Nynäshamniin, jos huominen olisi yhtä mukava päivä kuin tänäänkin. Arkösund ei oikein houkuttelisi järkyttävän satamamaksunsa osalta ja toisaalta satama on luultavasti myös aivan totaalisen täynnä, kun se ei juuri Idötä suurempi ole. Katsotaan nyt mihin päädytään...  

Kalmar, Ruotsi - Marsholmen, Ruotsi: 70 mpk
Kokonaismatka: 4945 mpk

#422 Ti 10.07.2012 Kalmar, Ruotsi

Saimme tänään hoidettua Pepille matolääkityksen toiseen kertaan ja näin ollen pääsemme jatkamaan taas huomenissa matkaa. Suuntaamme näillä näkymin suoraan Västervikiin. Ainakin se on suunnitelma, mutta merellä suunnitelma voi toki muuttua säiden mukana.

Säistä valitteli samassa laiturissa oleva suomalainen Degerö purjevenekin. Heidän reissu kohti Välimerta oli päättynyt jo Itämerellä viime aikoina riehuneisiin ukkosmyräköihin. Olivat nyt palaamassa takaisin kotiin ja ehkä uusi yritys joskus. Tuntui niin tutulta heidän kertomuksensa jatkuvasta vastatuulesta ja noissa ukkosmyräköissä tuulen nopeuskin on ollut melkoinen. Vastaiseen aallokkoon ryskätessä polttoainetankista oli myös lähtenyt moskaa liikkeelle ja tukkinut koko koneen.

Muistui kyllä taas meidän reissun alkutaival niin elävästi mieleen, ettei tarvitse ihan heti edes toistamiseen kokea. Muistikuva on vieläkin aivan tuore...

#421 Ma 09.07.2012 Kalmar, Ruotsi

Saimme Pepille eläinlääkäriajan tänään. Sopivasti eläinlääkäriin ei edes ollut kilometriä pidempää matkaa. Jouduimme odottamaan kyllä reilun tunnin sovitusta ajasta, kun ilmeisesti joku kiireisempi tapaus meni edelle. Ruotsalainen eläinlääkäri ja eläintenhoitaja katsoi kipparia, koiraa ja Hannua kuin Kellokoskelta karannutta poppoota, kun sanoimme tulevamme uudestaan huomenna hakemaan lääkityksen toiseen kertaan. Ruotsalaiset eivät ymmärtäneet alkuunkaan suomalaisten viranomaisten kahden kerran lääkitysmääräystä. Yrittivät kysellä, että mikä aikaväli näiden kahden kerran välillä pitää olla, mutta sitähän suomalaiset viranomaiset eivät tietenkään kaikessa viisaudessaan ole määritelleet. Eläinlääkäri vain mutisi hiljaisesti, että "Finns". Totesi lopuksi, että onpahan kumman sekava määräys, varsinkaan kun suomessa ei lähihistorian valossa ole ekinokokkoosia tavattu. Menemme jälleen huomenna iltapäivästä levittämään tätä suomalaisten viranomaisten viisautta ruotsalaisten keskuuteen ja sen jälkeen on taas Suomi-propuskat kunnossa.

Näillä näkymin jatkamme matkaa keskiviikkona. Ohessa vielä yksi videopätkä matkan varrelta. Olemme videossa menossa Belgian rannikolla. Tuuli ja aallokko ovat hieman laantuneet, että uskalsi ottaa kamerankin käteen.


#420 Su 08.07.2012 Karlskrona, Ruotsi - Kalmar, Ruotsi

Aamulla odottelimme kahdeksaan satamakonttorin aukeamista. Eilen saamamme ohjeet polttoainelaiturin sijainnista olivat niin epämääräiset, ettei polttoainelaituria löytynyt Pepin kanssa iltalenkillä. Aamusta saimme uudet ohjeet ja kas kummaa ettei paikkaa löytynyt, kun se sijaitsi satamalahden toisella puolella ja toisessa satamassa.

Polttoainelaiturin kautta koukaten pääsimme viimein varsinaisesti liikkeelle jälkeen puoliyhdeksän. Lähes välittömästä ajettuamme Karlskronan väylältä kohti itää jouduimme jälleen sakeaan sumuun. Jo neljäs päivä samanlaista sumua! Itse Karlskronan yllä sumua ei kylläkään leijunut. Puoleenpäivään mennessä sumu kuitenkin hävisi ja tilalla oli auringonpaiste.

Päivä oli tuulen osalta vaihteleva. Tuuli oli kyllä lounaasta, mutta vaihtelevalla voimakkuudella. Välillä menimme kuutta solmua ja välillä oli taas laitettava moottori käyntiin avustamaan etenemistä. Päivä oli oikein helteinen. Tuntuu, että viimeinkin on kesä alkanut.

Kalmarin täpötäydessä satamassa olimme puolikahdeksan maissa. Käväisimme pyörähtämässä sisemmässä altaassa, mutta siellä ei ollut yhtä ainutta vapaata paikkaa. Noin viitisen kappaletta poijuja oli kyllä vapaana, mutta niissä oli varattu kyltit. Noita varattu kylttejä on näkynyt Simrishamnista saakka, jossa varaus oli hoidettu vetämällä ohut vaaleansininen naru aisapaikkojen poikki. Moista narua ei näkynyt vettä vasten ja melkein ajoimmekin yhteen naruun, kunnes laiturilta huudettiin että stop! Ketäänhän noilla varatuilla paikoilla ei ole näkynyt.

Vietämme ainakin huomisen päivän ja mahdollisesti tiistainkin Kalmarissa. Pepi tarvitsee ekinokokkoosi lääkityksen kohdilleen, jotta voimme palata takaisin Suomeen. Harmittavasti Suomen viranomaiset muuttivat sääntöjä reissumme aikana ja nyt lääkityskertoja tarvitsee kaksi, jotta lääkitys on voimassa 28 päivää. Yhdellä lääkityskerralla voimassaoloaika on vain maksimissaan 5 päivää, joka tekee tiukkaa Maarianhaminaan ehtimiseksi. Alunperin olimme ajatelleet hoitaa lääkityksen Nynäshamnissa, mutta siellä oleva eläinlääkäri on heinäkuun kiinni. Kalmarissa onneksi on iso eläinsairaala, jossa toivottavasti on sen verran aikoja, että eläinlääkäri ehtii pistää nimensä passiin, että on nähnyt koiran syöneen lääkityksen. Järjetön systeemi kaikenkaikkiaan, kun eläinlääkärin allekirjoitus maksaa joka kerta viitisenkymmentä euroa.

Karlskrona, Ruotsi - Kalmar, Ruotsi: 61 mpk
Kokonaismatka: 4875 mpk

#419 La 07.07.2012 Simrishamn, Ruotsi - Karlskrona, Ruotsi

Aamulla kuuden maissa herätessä säätila jatkui samanlaisena kuin parina edellisenäkin päivänä. Eli sumu leijui edelleen sataman yllä. Irroitimme kuitenkin köydet ja starttasimme kohti Karlskronaa, jossa sumua ei juuri pitäisi olla.

Satamasta lähtiessä ajattelimme, että sumurintama varmasti hellittää kunhan olemme päässeet avomerelle parin tunnin päähän. Vaan ajatus oli ennenaikainen. Ajoimme tyynellä merellä viitisenkymmentä mailia ja olimme Karlskronaan johtavalla väylällä ennenkuin sumu rupesi hellittämään otettaan hieman. Sitä ennen näkyvyys merellä oli noin 0,1 - 0,3 merimailin luokkaa. Silloin tällöin sumu oli tuotakin tiheämpää ja näkyvyys ei varmasti ollut kymmentä metriä enempää. Kaikenkaikkiaan tylsä päivä, kun mitään ei nähnyt. Ei sillä, että merellä kovin montaa menijää olisi ollutkaan. Ainakaan tutka ei kovin montaa venettä sumusta löytänyt. Perässämme kyllä tuli purjevene, joka Karlskronassa paljastui suomalaiseksi Calimera veneeksi.

Karlskronassa olimme puoli kuuden maissa. Satama oli suhteellisen täynnä, mutta löysimme kuitenkin aisapaikan itsellemme. Jatkamme huomenna matkaa kohti Kalmaria. Toivottavasti sumu on hieman hellittänyt, vaikka vettä onkin huomiseksi luvattu oikein reippaasti. Ei kyllä tunnu yhtään heinäkuulta. Niin koleat ja sateiset säät täällä.

Simrishamn, Ruotsi - Karlskrona, Ruotsi: 58 mpk
Kokonaismatka: 4814 mpk

#418 Pe 06.07.2012 Simrishamn, Ruotsi

Kello 17:00
Aamusta tuuli voimakkaasti ja jokunen tippakin vettä tuli tuulen seassa. Eilen iltapäivästä sataman päälle laskeutunut sumu ei kuitenkaan hävinnyt tuulen mukana mihinkään ja vielä tänään illallakin sumu oli sataman päällä. Toivottavasti huomenaamusta sumu ei ole yhtä sakea, kun pitäisi lähteä liikkeelle kohti Karlskronaa.

Eilen paikkaamme ilmestyi myös lappu, että paikan oikea omistaja saapuu tänään, joten jouduimme voimakkaassa tuulessa ajelemaan pitkin satamaa etsimässä uutta paikkaa. Sepä ei ollutkaan helppo homma, koska kukaan ei lähtenyt sään ja sumun takia merelle. Lopulta löysimme paikan, jossa yksi aisa piti meidät jotenkuten paikalla, ainakin aisa kesti veneen painon tuulessa. Joitakin veneitä saapui satamaan pitkin päivää ja noilla veneillä oli todellisia ongelmia löytää paikkaa.

Jatkamme huomenaamusta viimein matkaa kohti Karlskronaa ja sieltä sunnuntaina Kalmariin.

#417 To 05.07.2012 Simrishamn, Ruotsi

Joko mennään!?
Taivas on ollut koko päivän paksun pilviverhon peitossa. Vettä ei ole tullut, vaikka iltapäivällä satama peittyi sakeaan sumuun ja sumun mentyä taivas oli tummanpuhuva. Illasta tuulikin nousi taas reippaasti. Ei uskoisi, että on heinäkuu. Lehdestä olemme lukeneet, että Suomessa kyllä on lämmintä ja kesäistä.

Pääsemme näillä näkymin lähtemään kohti kesäistä Suomea lauantaina. Ensi viikolla sitten viimein alkavat ne lounaistuulet joiden pitäisi vielä puhaltaa ihan reippaastikin, että päästäisiin purjehtimaankin.

Satama on tänään ollut vilkas paikka. Tivoli ja pari konserttilavaa pystytettiin jo eilen satamaan ja tänään on meno alkanut. Säätila ei nyt oikein suosi tuotakaan huvittelua, vaikka kyllä väkeä on löytynyt paikalle ihan kivasti näinkin pienestä kaupungista.

#416 Ke 04.07.2012 Simrishamn, Ruotsi

Heräsimme aamukuudelta, mutta kovin kauaa ei mennyt sen päätöksen tekemiseen, että jäämme odottelemaan tänne tuulen kääntymistä viikonloppuna. Ei tehnyt mieli lähteä taas kerran suoraan tuulen silmää kohti. Aamusta ja aamupäivästä tuuli oli vielä suht voimakasta ja vasta iltapäivällä tuuli rupesi heikkenemään. Samanlaista tuulta on luvassa seuraavat pari päivää, joten näillä näkymin lähdemme vasta lauantaina tai sunnuntaina liikkeelle.

Päivä on ollut hyinen ja ei oikein tunnu heinäkuulta. Ruotsalaislehdet kyllä lupailevat jonkinlaisia helteitä viikonlopulle.

Toisessa laiturissa on myös suomalaisvene ja kippari tuijotteli veneen nimeä kokopäivän, ennenkuin illasta vasta loksahti kohdalleen. Kyseessä on s/y Marianne V, joka vuosi sitten kommentoi blogiammekin. Kippari kävi moikkaamassa heitä. Olivat matkalla jälleen ja ensisijainen kohde ainakin näillä näkymin oli Rotterdam.

#415 Ti 03.07.2012 Gislövs Läge, Ruotsi - Simrishamn, Ruotsi

Sandhammaren
Lähdimme kahdeksan maissa liikkeelle. Samaan aikaan satamasta virtasi tasaisena letkana melkoinen joukko muitakin veneitä ulos. Kaikilla muilla tuntui olevan huomattavasti järkevämpi suunta kuin meillä. Tuttuun tyyliin kuuluen me lähdimme puskemaan suoraan tuulen silmää kohti pipot päässä, kun muut nostelivat spinnuja (myötätuulipurje) ylös ja pistivät t-paidat päälle.

Siinäpä se päivä kuluikin "leppoisasti" veneen ryskätessä vaivalloisesti eteenpäin. Toivoimme, että olisimme edes lopun matkaa päässeet sivutuulessa, kun kääntyisimme Sandhammarenin majakan kohdalla pohjoiseen, mutta tuulipa kääntyi myös idästä kohti pohjoista, joten koko matka mentiin vastatuuleen. Simrishamnissa olimme puoli seitsemän maissa. Kipparilla ei ole mitään muistikuvaan tästä satamasta, vaikka kävimme täällä menomatkalla. Silloin olimme ryskyttäneet myös vastatuuleen Karlskronasta ja olimme myöhään perillä. On täytynyt olla melkoisen väsynyt, ettei mitään muistikuvaa ole tallentunut tästä satamasta.

Yritämme mahdollisesti vielä huomenna ryskätä kohti Karlskronaa, mutta sitten täytyy jäädä odottelemaan tuulen suunnan kääntymistä.

Gislövs Läge, Ruotsi - Simrishamn, Ruotsi: 50 mpk
Kokonaismatka: 4756 mpk