Veneenämme on Scampi 30- mallinen purjevene vuodelta 1971. Kyseessä on Ruotsalaisen Peter Norlinin suunnittelema vene, joka hallitsi ns. puolitonnarien kilpailuja kolme vuotta peräkkäin vuosina 1969, 1970 ja 1971. Ei veneen vauhti vieläkään ole hidastunut, vaikka aikaa onkin vierähtänyt. Käytännössä ainoa asia, joka vauhtiamme tulee hidastamaan, on matkalle lähtevän tavaran määrä.
Huolimatta siitä, että vene on jo vanhus muiden lasikuituveneiden joukossa ja viettää 40-vuotispäiviään reissussa, on Calimero kuitenkin hyvässä kunnossa. Hyvää kuntoa selittää osittain se, että veneen runko valmistui vuonna 1971, mutta Calimeron ensipurjehdus oli vasta vuonna 1983. Olemme myös veneen ostosta lähtien uusineet lähes kaikki kuluvat osat ja varusteet veneestä. Käytännössä ainoat asiat joita emme ole uusineet, ovat kannella seisova masto ja moottori vuosimallia 1989.
Säilytystiloja vene tarjoaa ruhtinaallisesti ja kovemmassakaan merenkäynnissä ei tule turvaton olo, vaikka vene on matala ja vedenpinta käsin kosketeltavissa. Toki vene on hiemankin kovemmassa aallokossa sangen eläväinen, ellei peräti jollamainen. Noin 30-jalkainen vene on kuitenkin mielestämme sopivan kokoinen tämänkaltaiselle reissulle, koska sille käytännössä löytyy aina helposti satamapaikka ja satamamaksut pysyvät kohtuullisina. Satamamaksut näet veloitetaan veneen pituuden mukaan, jolloin 9-metrisestä veneestä on selkeä etu, verrattuna isompaan veneeseen.
Tietysti nykyaikaiset mukavuudet veneestä puuttuvat kuten suihku, taulutelevisio, painevesi, ja vessakin on mallia mini. Huolimatta näistä puutteista, luotto itse veneen kykyyn selviytyä tulevasta noin 7000 merimailista on kuitenkin kova. Kuten vanha sanontakin sanoo "vene kestää aina enemmän kuin miehistö".
Miehistönä tulee toimimaan Kimmo ja Leena, laivakoira Pepin toimiessa varashälyttimenä. Yhteisiä veneilykesiä tällä porukalla on kertynyt viitisen kappaletta ja merimaileja noin 4000. Kursseja on käyty ja omatoimiopiskelua suoritettu, varsinkin vuorovesitaulukoiden tulkitsemisen muodossa.
Ehkäpä eniten näin reissun kynnykselle mietityttää vuorovedet ja vuorovesivirrat, joita ei käytännössä esiinny Itämerellä. Huolimatta kaikesta teoriatiedosta, näiden kokeminen käytännössä hieman jännittää. Vuorovedet ja vuorovesivirrat varsinkin Ranskan rannikkolla kuuluvat maailman kovimpiin ja mikään määrä teoriatietoa ei voi muuntua käytännönkokemukseksi.
Toisaalta olemme lohduttautuneet sillä, että muutkin ovat selvinneet siellä, niin miksi emme mekin. Emme me sentään ole aivan "toivottomia tapauksia", vaikka valokuvista sitä voikin olla hankala uskoa...
Miehistönä tulee toimimaan Kimmo ja Leena, laivakoira Pepin toimiessa varashälyttimenä. Yhteisiä veneilykesiä tällä porukalla on kertynyt viitisen kappaletta ja merimaileja noin 4000. Kursseja on käyty ja omatoimiopiskelua suoritettu, varsinkin vuorovesitaulukoiden tulkitsemisen muodossa.
