 |
| Jokaisen sulun kohdalla on vanha sulkumestarin asunto. Osa näistä on nykyään myös asuttuja. |
Yöllä satoi jälleen reippaasti, mutta aamu alkoi aurinkoisena ja lämpimänä. Ensimmäisessä sulussa huomasimme takanamme toisenkin purkkarin. Kyseessä oli samainen vene, jonka ohitse ajoimme St.Dizierin kaupungissa. Vene ei meitä saavuttanut ennenkuin jouduimme odottelemaan vartin verran avattavaa siltaa, jonka VNF:n mies väänsi käsipelillä auki. Seuraavaan sulkuun ajoimmekin belgialaisen veneen kanssa yhdessä sisälle. Veneen miehistö kuitenkin oli italialaisia. Hekin ovat matkalla Välimerelle. Vene on pienehkö, ehkäpä alle kahdeksanmetrinen ja neljä raavaankokoista italialaista miehistönä. Vene on varustettu perämoottorilla, joka ei kovin toimintavarmalta vaikuttanut. Emme ymmärrä miten he uskaltavat epävarman prutkun kanssa lähteä vinhasti virtaavalle Rhône-joelle.
Seuraavassa sulussa he jättäytyivät ulkopuolelle, koska heillä on tämän kanavan sulkujen kanssa sama ongelma kuin meillä. Sulun reunalla oleviin pollareihin ei meinaa millään ylettyä vaan tikkaiden viereiden paikka on ainoa mahdollinen kiinnittymiskohta. Meidän vietyä tuon paikan, heillä ei juuri muuta vaihtoehtoa ollut kuin odotella meidän sulutusta ja jatkaa sitten matkaa.
Kanavan reunassa oli muutamia hämääviä kylttejä, jotka ilmoittivat automaattisulkujen loppuvan. Tämän johdosta pitäisi soittaa jonnekin ja sopia ajo-aikataulu. Muutama VNF:n mies kyseli meiltä kuitenkin aikataulua ja automaattisulut jatkuivat edelleen, joten emme ruvenneet soittelemaan. Sitäpaitsi kartan mukaan manuaaliset sulut ovat vielä jokusen kymmenen sulun päässä. Manuaalinen sulku tarkoittaa sitä, että VNF:ltä pitää olla henkilökunnan jäsen vääntämässä sulku auki ja kiinni käsipelillä. Yleensä yksi miehistön jäsen lasketaan maihin auttamaan tuon fyysisen ponnistuksen kanssa. Leenalle ilmeisesti lankeaa kunnia vääntää viitisenkymmentä sulkua auki väkipyörien avulla, kun ei kuulemma halua ohjata venettä sulkuun.
Matkan varrella kippari loukkasi keskisormensa oikein kunnolla. Veneen keulaluukku, joka on terästä ja raskas kuin mikä, rämähti voimalla sormen päälle, leikaten pienen siivun mennessään. Tuota luukkua on avattu ja suljettu varmasti tuhansia kertoja ja aina sen kanssa on ollut varovainen ja vieraitakin siitä on varoitettu, mutta nyt luukku pääsi jotenkin lipsahtamaan. Tuli ainakin todennettua, että turhaan tuota luukkua ei ole varonut.
Rouvroy-sur-Marnessa olimme hieman ennen neljää. Matkaa ei enää mitata maileissa eikä kilometrissä, vaan kuljettujen sulkujen määrässä. Tänään menimme läpi viidestätoista sulusta ja jokusesta avattavasta sillasta. Sulkuja ennen Saône-jokea on jäljellä noin 80 kappaletta, jonka jälkeen sulkuja on jäljellä enää aivan mitätön määrä ennen Välimerta. Meitä kyllä odottaa vielä tällä kanavalla sangen hupaisa pätkä; kymmenen kilometrin matkalla on viisitoista sulkua! Nuo llaskevat meitä lähemmäs 150 metriä alaspäin...
Italialais-belgialainen vene saapui myös samaan laituriin. He kertoivat, että sen jälkeen kun olimme menneet sulusta, jonka ulkopuolelle he jäivät, sulku meni rikki. Olivat joutuneet odottelemaan reilun puolituntia, että VNF:ltä saapuivat avaamaan sulun.
Chamouilley, Ranska – Rouvroy-sur-Marne, Ranska: 19 mpk
Kokonaismatka: 1819 mpk
 |
| Taas mennään Marnen yli sillalla |
1 kommentti:
"Leenalle ilmeisesti lankeaa kunnia vääntää viitisenkymmentä sulkua auki väkipyörien avulla..."
muahhahhaa ;)
-Anni-
Lähetä kommentti