#17 Ti 31.05.2011 Oskarshamn, Ruotsi - Kalmar, Ruotsi

Dämman
Aamulla herätessämme meri oli täysin tyyni ja aurinko porotti taivaalta jo lämpimästi. Jotain sentään opimme eilisestä ja pääsimme lähtemään satamasta ilman, että olisimme ajaneet uusiksi kivelle.

Merelle päästyämme tuulikin virkosi hieman ja saimme purjeet auki. Tiukkaan vastaiseen pääsimme aina puolenpäivän tienoille saakka, jolloin tuulen suunta kääntyi suoraan vastaiseksi. Tästä eteenpäin ajelimmekin sitten moottorilla kohden Kalmaria.

Matkan aikan vastaan tuli noin viisitoista muuta purjevenettä, kaikki menossa pohjoista kohden. Käytännössä emme ole matkamme aikana nähneet juuri muita eteläänpäin menijöitä.

Kalmarissa olimme noin puoli viiden aikaan iltapäivällä. Tämä on oikeastaan matkan ensimmäinen satama, jossa on elämää ja muita veneitä, eikä tunnu kuin olisimme yksin liikkeellä. Veneitä on saksasta, tanskasta, ruotsista, suomesta, hollannista ja australiasta. Satama ei ole täynnä, mutta noin pari- kolmekymmentä venettä on tänne kokoontunut.

Käväisimme myös pikaisesti kävelemässä kaupungilla. Hieman harmittaa jättää tämän nätin kaupungin tarkempi tutustuminen johonkin toiseen vuoteen, mutta oletettavasti matkan varrella on vielä muutama muukin kiva kaupunki. Lisäksi Kalmariin pääsemme kyllä takaisin tultuakin.

Sillåsen
Illalla lähdemme katsomaan paikalliseen elokuvateatteriin Pirates of the Caribbean Sea elokuvan viimeisintä osaa. Harmittavasti Suomen ensi-ilta oli 18.05. ja Maarianhaminassa eikä koko Ahvenanmaalla ollut elokuvateatteria. Kalmar lienee viimeinen paikka missä elokuvan voi nähdä niin, että teksteistä ymmärtää sen mitä ymmärtää ja äänet ovat Englanniksi. Tästä eteenpäin luultavasti elokuvat ovat tekstitetty ja dubattu paikallisella jorinalla.




Oskarshamn, Ruotsi - Kalmar, Ruotsi: 42 mpk
Kokonaismatka: 530 mpk
Dämman (vanhempi)
Slotssbredan
Kalmarin silta

3 kommenttia:

Seija kirjoitti...

Hei
ennätinpä aivan tuoreeltaan lukea terveisenne Kalmarista. Täälläkin on tänään tiistaina ollut lämmin päivä, vaan huomiseksi on jo luvassa ukkossateita.
Meidän yöpymispaikkamme kesällä 07 siellä Ruotsin rannikolla ja sisämaassakin löytyvät kartalta http://maps.google.com/maps?hl=fi&tab=wl
Toivottelemme teille pian suotuisia tuulia, jotta pääsette etiäpäin sujuvasti!
Terveisin Seija ja Paul SeijMeristä

Anonyymi kirjoitti...

moi,
kartan mukaan olette tismalleen samassa paikassa, kuin me olimme 90-luvulla s/y Pelargonialla ja kiire oli, syötiin lähistöllä ja jatkoimme seuraavan yön/päivän kuluessa suoraan Ruotsin Utöön...
t.Hannu

Anonyymi kirjoitti...

Ja Seija korjaa karttalinkkitiedon
Yöpymispaikat löytyvätkin sivulta http://goo.gl/maps/ToT9

Terveisen http://seija.eu