#368 Ke 16.05.2012 Oud Beijerland, Hollanti

Tänään metsästettiin hammaslääkäriä. Ilmeisesti vasta-aallokkoon ollaan tosiaan ryskätty sen verran, että kipparilta on hampaanpaikat lentäneet mereen. Hammas rupesi hieman vihoittelemaan, joten hammaslääkärihän se oli löydettävä. Homma ei aivan yksinkertainen ollut, kun hammaslääkärit täällä eivät juuri muita asiakkaita ota, kuin "omia" asiakkaitaan. Se miten hammaslääkärin omaksi asiakkaaksi pääsee jäi vähän kysymysmerkiksi, ainakaan siihen ei riitä satasen setelien tai Visan heiluttelu. Hollannissa kun ollaan, niin ihmiset ovat kuitenkin avuliaita ja ystävällisiä. Yhdestä hammaslääkäriasemasta (soitimme yli seitsemän hammaslääkäriä läpi tästä kylästä) soitettiin takaisinpäin ja vastaanottoapulainen oli ajankulukseen googlaillut ja löytänyt Rotterdamista seitsemän päivää viikossa auki olevan hammaslääkäriaseman ja jotka ottavat vastaan muitakin kuin "omia" asiakkaitaan.

Kippari kävi taksilla Rotterdamissa ja hammaslääkärin palvelu oli hyvää ja hieman halvempaa kuin Suomessa. Tosin taksimatka tekikin reissusta yhtä kalliin kuin Suomessakin. Kippari otti vielä uudenkin ajan, jottei useampia paikkoja lentele pitkin meriä. Saimme myös kuulla, että Hollannissa on hieman erilainen meininki hammaslääkäreillä, lääkäreillä ja jopa eläinlääkäreillä. Nämä kun tosiaan yleensä vain ottavat omia asiakkaitansa ja ulkopuolisen on hankala päästä vastaanotolle, vaikka olisi miten kipeä.

Jatkamme matkaa huomenissa ohi Dordrechtin ja jäämme jonnekin Rotterdamin ja Dordrechtin väliin. Yritämme katsoa vielä perjantaina satamaa hieman lähempänä Rotterdamia, jotta kippari pääsee hieman halvemmalla taksikyydillä toiselle vastaanotolle. Aivan Rotterdamiin emme viitsi mennä. Rahtilaivaliikenne on aivan uskomattoman vilkasta tuolla ja joen virtaus voimakas.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

no voi, onpas ikävä juttu tuo hammas, toivottovasti löydät apuja, ei ole mitenkään mukavaa seilata hammas kipeänä..

-Hannu-

Anonyymi kirjoitti...

Jos jotain positiivista, niin onneksi ei mikään muu paikka hajonnut...esim. umpisuoli tms...
t. Vuokko