#346 Ti 24.04.2012 St.Malo, Ranska

Omaha Beachin länsipääty. Näkymä kohti Point du Hoc:ia.

Lähdimme aamusta ajelemaan kohti Normandiaa. Herätyskelloa ei edes tarvinnut tarkistaa, kun ujeltava tuuli sai meidät ylös jo hyvissä ajoin ennen herätyskelloa. Suurin osa matkasta ajeltiin moottoritietä, mutta St.Lô:n jälkeen reitti muuttuikin melkoiseksi maaseutuajeluksi. Ei ihme, että vuokraamon nainen suositteli navigaattoria määränpäämme kuultuaan. Omaha Beachin länsipäässä Viervielle-sur-Merin edustalla olimme ennen yhtätoista.

Kävelimme puoleenväliin maihinnousurantaa nousuveden noustessa koko ajan korkeammalle. Maihinnousu tapahtui alavedellä ja osa joukoista joutui juoksemaan tai ryömimään lähes puolenkilometrin matkan mereltä rantakivetyksen suojaan. Ottamissamme valokuvissa matka näyttää lyhyeltä, johtuen juuri korkeasta vedestä. Maihinnousurannan puolessa välissä olevilta muistomerkeiltä kävelimme takaisin autolle ja ajoimme rannan itäpäähän. Kokonaisuudessaan ranta on kuutisen kilometriä pitkä.

Yllätyksenä tuli kuinka korkea rantatörmä itse asiassa on. Vaikka maisema näyttää nykyään toisenlaiselta kuin mitä se aamulla 6.6.1944 oli, niin ei kovin paljon mielikuvitusta tarvitse, kun tajuaa kuinka hurja paikka kyseessä on ollut. Edessä lähes puolikilometriä pelkkää hiekkaa ja korkealta rantatörmältä ammutaan kohti kaikella mahdollisella.

Asutusta aivan rannan tuntumassa vuonna 1944 on ollut huomattavasti vähemmän ja tie ei ole mennyt koko rannan matkaa niinkuin nykyään, jotta ilmeisesti turistibussit pystyvät ajamaan koko maihinnousurannikon läpi. Lisäksi alkuperäinen aallonmurtaja on hävinnyt sekä rantakivetys, joka tarjosi amerikkalaisille sotilaille jonkin verran suojaa.

Hankalahan maisemasta on enää tajuta, että rannalle kuoli lähes kolmetuhatta amerikkalaista ja tuhat saksalaista.

Näkymä puolesta välistä rantaa kohti länttä

Kävimme myös Point du Hoc:issa, jonne amerikkalaiset rangersit hyökkäsivät kiipeämällä pystysuoraa kallioseinää. Lisäksi kävimme Amerikkalaisella sotilashautausmalla Colleville-sur-Mer:issä, jonne on haudattu lähes kymmenentuhatta amerikkalaista sotilasta, jotka kaatuivat Euroopassa.

Paluumatka St.Malon olikin melkoinen seikkailu tai enemmänkin rallin pikataival. Navigaattorin asetukset ilmeisesti etsivät vain kilometreissä lyhintä mahdollista reittiä eikä mitenkään taloudellisinta taikka nopeinta reittiä. Meinaan sellaisille kinttupoluille navigaattori meidät johdatti, että yhdessä vaiheessa jo loppui usko laitteeseen ja yritimme päästä omin avuin hiukka isommalle tielle, mutta eihän se oikein onnistunut. Lopulta oli mentävä sinne minne navigaattori vie. Tiet olivat niin kapeita, että kahden auton kohdatessa piti kieli poskessa ajella ojan puolella, kuolleita kulmia lähes joka mutkassa, maatalot peittämässä näkyvyyttä tielle ja tiet uponneet peltojen väliin niin ettei mitään näe. Tuollaista pikataivalta ajelimme lähes puolet paluumatkasta ennenkuin pääsimme viimein takaisin moottoritielle. Hauskahan se tuota maaseutua oli nähdä, mutta ei sitä kovin hauska ollut ajella.

Näkymä rantatörmältä rannalle

Point du Hoc