#324 Ma 02.04.2012 Port Joinville, Ranska

Vene on herättänyt kiinnostusta satamassa. Eilenkin kävi eräs mies kysymässä, että minkä maan lippu meillä liehuu veneen perässä ja onnitteli reissusta. Ehkäpä me lisätään jotain tähän tunnettuun pohjoismaalaiseen hullutukseen lähteä pienemmillä ja vanhemmilla veneillä pidemmille reissuille. Ruotsalaisethan ovat tuosta tunnettuja ja norjalaisetkaan eivät ilmeisesti ainakaan jää toiseksi "huimapäisyydessään". Britit, jotka tapasimme kanavissa kertoivat käyneensä jos jonkinlaista kurssia ennenkuin uskaltautuivat lähtemään pidemmälle. Kiitoksena kaikesta tästä kurssituksesta he tapasivat Kanarian saarilla norjalaispariskunnan, jotka olivat päässeet noin pitkälle osaamatta edes nostaa isopurjetta. Norjasta Kanarialle ilman isopurjetta ja menossa vielä Karibialle. Britit olivat sanoneet, että se isopurje täytyy osata nostaa ainakin, jos aikoo Karibialta tulla vielä takaisin Eurooppaan...

Me kävimme päivästä katselemassa tätä pientä kylää, jossa asuu noin viisi tuhatta ihmistä. Kesäisisin asukasmäärä varmasti moninkertaistuu, mutta nyt on hiljaista. Kylästä löytyy kaikki tarpeellinen elokuvateatteria myöten. Eli ei tämä aivan Jurmon tyyppinen paikka ole.

Lähdemme huomenissa liikkeelle. Aivan tarkkaan emme ole päättäneet mihin olemme menossa. Määränpää riippuu hieman huomisen tuulen voimakkuudesta ja aallokosta ennenkaikkea. Tiukka vastainen tuuli huomiseksi on luvassa. Yritämme päästä Port Haligueen, mutta jos matka näyttää edistyvän hyvin niin jatkamme aina Port Tudyyn saakka. Jos taas matka rupeaa töksähtelemään aallokkoon niin menemme vain Pornichetiin saakka. Joka tapauksessa seuraavassa satamassa vierähtää jokunen päivä, koska tuulet voimistuvat huomattavasti ja ilmeisesti vasta lauantaina on säädyllistä säätä.

Port Joinvillen pieniä kujia. Ajelevat autoillakin näissä kujissa
kaksisuuntaisella liikenteellä. Saari näyttää olevan vanhojen rellujen
loppusijoituspaikka.

1 kommentti:

Seija kirjoitti...

Jos siellä on kylmä tuuli, niin täällä on tullut ennätyspaljon lunta. Tampereella oli eilen satoja autoja kolareissa.