Tervetuloa merelle. Kello on 01:00, kirkas kuutamo, hento tuulenvire idästä, ei aallokkoa, ei virtausta. Heräämme hassun kuuloiseen moottorinääneen, joka pörrää edestakaisin satama-altaassa. Hetken kuluttua keulassamme kolahtaa. Kippari työntää päänsä keulaluukusta ja näkee noin 7 – 8 metrisen purjeveneen yrittämässä laiturointia. Hetken kuluttua keulassa tömähtää jälleen, kun ranskalainen purjevene toilailee oikein urakalla. Tässä vaiheessa olemme jo kannella kysymässä, että mitä hittoa he ovat tekemässä, kun vene jälleen ajaa päin meitä. Autamme laituriin veneen, joka on jo parhaat päivänsä nähnyt. Veneen keulakaidekin jäi käteen, kun otimme siitä kiinni. Mitään kiitosta avusta tai anteeksipyyntöä siitä, että kolhivat meitä useasti, ei kuulunut. Calimeron keulan edessä oli parikymmentä metriä tilaa ja silti onnistuivat kolaroimaan. Kyllä ymmärrystä löytyy, jos veneet kolhivat vaikeassa kelissä, mutta yöllinen kolarointi tyvenessä oli aivan käsittämätöntä. Veneen pariskunta ei edes tuntunut olevan humalassa, joka olisi asiaa selittänyt. Ihmeissämme menimme jatkamaan yöunia.
Aamulla tarkistimme veneen kyljen ja ilmeisesti meille ei ainakaan kummoisia naarmuja kolhinnasta syntynyt. Ranskalainen vene taas aamunvalossa näytti siltä, että sillä on ennenkin ajettu romurallia. Kylkien tarkastuksen jälkeen olikin sitten meidän vuoro toilailla. Onnistuimme saamaan pohja-ankkurin köyden potkurin ympärille liikkeelle lähtiessä. Vastapäisen veneen brittikipparilta ainakin löytyi huumoria tilanteeseen hänen todetessaan meille: "Tervetuloa Välimerelle. Jokaisen täytyy ainakin kerran kokea pohja-ankkurin köysi potkurissa". Leena hyppäsi mereen ja sukelsi köyden pois potkurin ympäriltä kipparin herrasmiesmäisesti seisoskellessa laiturilla ja jaellessa ohjeita.
Lopulta pääsimme lähtemään puoliyhdeksän maissa. Avasimme lähes heti aallonmurtajan jälkeen genuan ja lähdimme myötätuulessa kohti Setéä. Tuuli pysytteli myötäisenä koko päivän ja noin 7 m/s voimakkuudessa. Mahtavan aallokon tuuli kyllä kasvatti ja rullasimme pitkin Lyonin lahtea kuin Linnanmäen vuoristoradassa. Pepi oli vähän ihmeissään meiningistä, kun se ei ole tottunut veneen rullaamiseen, koska me purjehdimme lähes aina vastatuuleen. Lähestyessämme Setéä tuulen voimakkuus kasvoi selvästi ja otimme hieman genuaa sisään ennenkuin rullasimme koko purjeen pois aivan Setén aallonmurtajan tuntumassa hieman neljän jälkeen iltapäivällä.
Setéssä jouduimmekin sitten ajelemaan edestakaisin huvivenesatamassa, joka oli aivan täynnä. Lopulta otimme veneen kiinni yhteen vapaaseen paikkaan, joka oli selkeästi paikallisen veneen paikka. Kippari lähti satamakapteenin juttusille, josko meillekin löytyisi paikka. Satamakapteeni pyöritteli päätänsä, että satama on täyteen ammuttu ja yhtään vapaata paikkaa ei ole. Ehdotteli jo muita satamia Ranskan rannikolla, mutta lopulta kun lähdimme satamakapteenin kanssa kiertämään laitureita paikkaa etsien, löytyi yksi kapean rako, johon saimme Calimeron ängettyä juuri ja juuri.
Saintes Maries de la Mer, Ranska – Seté, Ranska: 34 mpk
Kokonaismatka: 2283 mpk
2 kommenttia:
heh.. upeeta että maailmassa on vielä "herrasmies" kippareita, ei jää vene, eikä naiset pulaan ja ongelmat selviää :o)
..onko Calimeron vauhti pysynyt ennallaan ? luulisi että viikkokausien rämpiminen ojissa ja Välimeri on kasvattanut kasvitieteellisen puutarhan vesirajan alapuolelle. Olisi mielenkiintoista tietää, miten nämä pohjoisten vesien myrkkyvärit purevat etelän olioihin.
-Hannu-
Leenahan voi taas sukeltaa ja tsekata veneenpohjakasvillisuuden tilan ;)...
-Anni-
Lähetä kommentti