 |
Nostoa odottamassa |
Maanantaiaamusta ajoimme veneen telakan altaaseen travel-liftin alle. Päivän ohjelmassa siis oli pohjan putsaus, myrkkyvärin paikkailu, vetolaitteen sinkin vaihto sekä mahdolliset muut huoltotoimet. Travel-liftin kanssa tuli pienoisia ongelmia, koska liinojen väli minimissään oli viisi metriä ja oli hieman epävarmaa, että asettuuko liina veneen alle niin, että Calimero pysyy liinojen varassa. Telakan henkilökunta ratkaisi asian kuitenkin sitomalla liinat lähemmäksi toisiaan ja niin vene saatiin ylös. Yrittivät myös ehdotella fork-liftiä, eli siis sellaista nosturia mitä näkee varastoissa nostamassa tavaroita edestakaisin. Ehdotuksesta kuitenkin luovuttiin, kun selitimme ettemme usko että kölivenettä voi sellaisella nostaa mitenkään järkevästi.
Pohja oli sangen siisti ja koko tuo nosto oli ehkäpä hieman turha siinä mielessä. Vesirajaan oli kyllä pinttynyt moskaa tiukasti, joka ei aivan kokonaan irronnut meidän harjalla. Täytyy ostaa maaliskuun alkuun hieman järeämpi jynssäysväline. Pohjassa ei kummempia vaurioita näkynyt; Oskarshamnin kivikosta oli muutama naarmu kölissä ja Mallorca - Barcelona välin törmäyksestä ei ollut mitään merkkiä ennenkuin irrotimme potkurin sinkin vaihtoa varten. Lähes jokainen kolo potkurissa, akselissa ja vetolaitteessa oli vaalean mössön peitossa. Suolaa tuo ei ollut, koska koostumus oli pehmeä ja muistutti kieltämättä vaaleaa lihaa, tosin mädäntyneenä. Epäselväksi kuitenkin jää törmäsimmekö tosiaa johinkin isompaan meriotukseen, koska ei tuota vaaleaa mössöä tehnyt mieli maistaakaan...
 |
Suhteellisen siisti pohja, kun punainen myrkkyvärikin
vielä näkyy... |
Veneen veteenlaskun jälkeen tulikin hieman ongelmia matkaan. Jäähdytysvettä ei enää purskahdellut pakoputkesta yhtä ainoaa tippaa. Saimme veneen laituriin ja seuraavat pari päivää kuluikin ongelman selvittelyssä. Lopulta jäähdytysvesi lähti jälleen kiertämään, mutta mysteeriksi jäi mikä ongelman aiheutti, koska varsinaista ongelman aiheuttajaa ei löytynyt. Tilasimme vielä ensi viikolle Volvo Pentan huoltomiehen katsomaan moottoria, josko hänellä olisi joku näkemys asiaan. Vaikka täällä asiat välillä sujuvat miten sattuvat, niin veneiden huollon osalta toiminta on todella luotettavaa ja ammattitaitoista. Tiedä johtuuko tuo siitä, että täällä ei kovin moni tunnu tekevän veneelle itse yhtään mitään. Kun tilasimme moottorin suodattimia ja muita kuluvia osia, niin kysyttiin että haluammeko huoltomiehen vaihtamaan ne. Sanottuamme että teemme itse, saimme joko ihailevia tai kummeksuvia katseita, jokainen tulkitkoon miten haluaa. Ilmeisesti täältä saisi apumiehen paikan jo pelkästään sillä meriitillä, että osaa vaihtaa öljynsuodattimen, vaikka ei muuten mitään ymmärräkkään.
 |
Leena paikkailemassa myrkkyväriä |
Muilta osin viikko on kulunut todella lämpimissä merkeissä. Jonkinlainen lämpöaalto on osunut Barcelonan ylle ja päivisin on ollut todella lämmin.
Espanjalaisten kiihkeä suhtautuminen jalkapalloon ja erityisesti kaupungin omaan joukkueeseen FC Barcelonaan tuli todistetuksi viikolla, kun kaupungissa pelattiin Madridin ja Barcelonan välinen ottelu. Yhdentoista aikaan illalla "räjähti" koko kaupunki eloon, kuului huutoa ja ilotulitteita ammuttiin Barcelonan tasoittaessa ottelun. Ei jäänyt minkäänlaista epäselvyyttä tilanteesta, kun meidän muuten hiljainen satamakin raikasi.
 |
Auringonlasku |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti