![]() |
Nalle Karhunen. Nukkuu kuin miehistö... |
Viikolla kävimme Barcelonan eläintarhassa. Etukäteen hieman mietitytti, että onko järkeä käydä, kun Korkeasaari on nähty moneen kertaan. Vaan kannatti käydä. Miljoonakaupungissa näköjään kaikki on suurta ja erilaista, niin myös tämä. Eläintarhassa on kymmeniä eläimiä, joita ei korkeasaaressa näe eikä edes missään muualla kuin tv:n luontodokumenteissa: virtahepoja, muurahaiskarhuja, pingviineitä, kymmeniä erilaisia apinoita ja niin edelleen. Eläimet tuntuivat myös huomattavasti vilkkaammilta, kuin mitä ne Korkeasaaressa ovat. Lisäksi satuimme paikalle hylkeiden ja pingviinien ruokinta-aikaan, jota oli hauska seurata. Eläintarhassa oli myös Espanjan susia, jotka olivat kyllä huomattavasti erinäköisiä kotimaisiin susiin nähden. Nämä olivat tummanruskeita väritykseltään ja muistuttivat kyllä melkoisesti veneessä loikoilevaa Pepiä, toisin kuin kotimaiset sudet. Myös se oli selkeästi erilaista Korkeasaareen verrattuna, että eläimiä pääsi todella lähelle. Esimerkiksi pingviineitä olisi voinut rapsuttaa niin halutessaan tai ottaa syliin vyötärölle saakka ulottuvan aidan takaa. Vain tietyt selkeästi vaaralliset eläimet, kuten isommat apinat, kissaeläimet ja sudet oli aidattu niin, ettei niihin päässyt kosketusetäisyydelle. Espanjassa on aikaisemminkin kiinnittänyt huomiota se, ettei kaikkia asioita ole tavallaan "ajateltu ihmisille etukäteen" niinkuin Suomessa tai tehty "turvalliseksi". Tuo eläintarha nyt on yksi esimerkki. Maalaisjärjen pitäisi sanoa, ettei niitä pingviineitä nosteta sieltä aitauksesta pois ja ilmeisesti tuo toimii täällä. Suomessa nuo olisi aidattu kymmenen metrin päähän katsojista. Olemme aikaisemminkin vitsailleet esimerkiksi joissain näköalapaikoissa, että Suomessa tämä olisi aidattu "yleisen turvallisuuden nimissä", jos tänne edes pääsisi.
![]() |
Kippari? |
Hyvää Joulua kaikille!
4 kommenttia:
OIKEIN HYVÄÄ,
RAUHALLISTA JA LÄMMINTÄ JOULUA TEILLE KAIKILLE!
T. Orvokki, Timo ja Rellu-koiruus
Tervehdys sinne "miss sypressit tuoksuu nyt talvellakin"
Tyyntä Joulua ja Iloista Uuttavuotta.
t. Jussi, Ritva ja Nappe
Mukavat Joulut ja kunnon kelejä ensi vuoden paluumatkalle
-Hannu-
Lähetä kommentti