#112 La 03.09.2011 Port St. Louis du Rhône, Ranska

Lähdimme aamulla etsimään venetarvikeliikettä tästä pikkuisesta kaupungista. Ensimmäinen reissu päättyi väärälle puolelle kanavaa, joten päätimme kysäistä neuvoa satamakapteenilta. Neuvonnasta tulikin sangen hupaisaa, koska mies ei puhunut tai ymmärtänyt sanaakaan englantia. Se vähän taas mitä me ranskaa osaamme päättyi siihen, että miekkonen luuli ettemme tiedä missä olemme ja vetäisi kipparin seinällä olevan ison kartan eteen ja osoitteli sormella tätä satamaa ja ulos merelle vievää väylää. Vasta, kun kippari rupesi rullaamaan seinäkarttaa taskuunsa ymmärsi satamakapteeni, että haluamme ostaa karttoja.

Lopulta venetarvikeliike löytyi ja muutamat sopivat ranskalaiset kartatkin löytyivät. Aivan Barcelonaan saakka ei hyllyssä ollut karttoja, mutta Espanjan rajalle saakka kuitenkin. Lisäksi mukaan tarttui vielä Välimeren länsiosan kattava satamakirja, jossa on liitteenä myös hieman tarkempi merikartta, kuin nuo ostamamme varsinaiset kartat. Vähän kuin puhelinluettelon kartta...

Loppupäivän purimme pikkuhiljaa mastotellinkiä pois ja irrotimme tuhat ja yksi köyttä maston ympäriltä, joilla sidoimme Dunkerquessa vantit ja saalingit kiinni mastoon. Tellinki kesti reissun hyvin, huolimatta laituriparlamentin huuteluista Dunkerquessa. Varsinkin Rhônella kovaa vauhtia etenevät proomut aiheuttivat melkoisen aallokon, joka jäi elämään vielä kauan sen jälkeen, kun  proomu oli hävinnyt. Olisi tuolla hökötyksellä ehkä uskaltanut merellekin jonkinlaiseen aallokkoon. Huomenna virittelemme maston lopulliseen nostokuntoon ja maanantaina kello kolme iltapäivällä on sitten maston pystytys.

Säätila on tänään ollut lämmin ja erittäin kostea. Taivas on koko päivän ollut tumman pilven peitossa, mutta pisaraakaan vettä ei ole tullut. Puolenpäivän aikaan tuulikin aika reippaasti, mutta vain hetken.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hieno juttu, että pääsitte sinne asti onnellisesti! Käykää sitten Espanjan puolella kuvailemassa Costa Pravaa mereltä päin, jos ohi purjehditte.
Lempeitä tuulia!
t. Vuokko