Kävimme päivällä tutustumassa Paavien vaatimattomaan majaan Avignonin vanhankaupungin keskellä. Tuo vaatimaton asumus hallitsee koko Avignonia korkean kukkulan laelta. Paavit asuivat täällä 1300-luvulla poissa silloin sisällissodan vaivaamasta Italiasta. Kyllä melkoista ökymeininkiä ollut, jos miettii miltä tavallisesta maalaisesta on tuntunut, kun Paavin kruunajaisissa on tuhansia sikoja, lampaita, nautoja teurastettu ja syöty päälle kymmenentuhatta kananmunaa. Lisäksi lähes jokaisen huoneen lattian alla tuossa vaatimattomassa majassa on lokerot, joissa säilytettiin kultaa ja timatteja, joita Avignoniin tuotiin veroina kristityistä kuningaskunnista.

Lisäksi kävelimme vanhankaupungin kapeita kujia, joiden varsilla on kaikennäköisiä pikkuliikkeitä. Säätila rupeaa taas kuitenkin lähentelemään niitä plusasteita, jossa ei enää hirveästi jaksa tehdä mitään. Tähän saakka säätila onkin ollut juuri sopiva; +28 astetta ja pohjoinen tuulenvire ovat tehneet säätilasta oikein miellyttävän. Hankala edelleen uskoa, että täällä tulee koskaan kylmä. Eihän täällä oikeasti suomalaiselle koskaan tulekaan kylmä sanan varsinaisessa merkityksessä. Talvellakin Barcelonassa pitäisi olla vielä on yhtä lämmintä, kuin koleassa Suomen kesäsäässä. Mieli tekisikin kyllä purjehtia vielä pitkälle paikallista talvea, mutta talvimyrskyjen riski kasvaa lokakuun lopusta eteenpäin, joten Port Forumista varsimme paikan ajalle 01.11.2012 – 29.02.2012. Emme tosin ole nyt nettiin päässeet tarkistamaan onko varauksemme hyväksytty ilman rahan heiluttelua.

Illalla taas ihmettelimme puupinnaa, joka selkeästi haluaa sanoa sopimuksensa irti tästä reissusta. Puu tuo aineista ihmeellisin, elääkin nyt sitten uuden ja vanhan puun liitoksesta. Korjaus jonka teetimme kyllä toimii, mutta koska koko yläosa on uutta puuta pyrkii se nyt hakemaan muotoansa ja alla oleva vanhempi puu ei enää elä mihinkään suuntaan. Lopputulos on, että nyt pinna irvistää näiden kahden puupalasen kohtaamispaikasta. Tuo korjaus olisi vaatinut huomattavasti enemmän aikaa, kuukausia puristimen välissä olisi taivuttanut puun lopulliseen muotoon. Meillä ei kuukausia ole, joten ei auttanut kuin pistää muutamat ruuvit läpi puristamaan puut yhteen. Josko tuo nyt Barcelonaan saakka menisi.
 |
Avignon |
 |
Paavien vaatimaton maja Avignonissa... |
 |
Sisäänkäynti |
1 kommentti:
moi
josko veneelle jäi muutama isompi letkun kiristin, voisit niillä tehdä siistin väliaikaisen puristimen noihin "irvistäviin" kohtiin, josko lopputuloksena olisi kauniimpi hymy uuden ja vanhan välillä :)
-Hannu-
Lähetä kommentti