Aamulla herätessämme merellä näytti leijailevan jonkin verran utua, mutta hyvin pian sekin vähä näytti selkiävän ja pääsimme matkaan. Aurinko yritti kokopäivän paistaa jonkin verran, mutta keli pysyi pilvisenä ja utuisena. Näkyvyyttä puolenpäivän aikaan oli vain noin 1,5 meripeninkulmaa.
Hieman etukäteen jännitti lähteä kohti Kieliä, koska rahtilaivaliikenne kuuleman mukaan on vilkasta ja Saksalaiset tunnontarkkana kansana ja sääntöihin nojaten valvovat kuulemma tiukasti, että kaikki kulkevat väylien poikki oikein, eli suorassa kulmassa. Lähes jokainen jonka kanssa matkan varrella olemme asiasta keskustelleet, ovat muistaneet mainita 700 euron sakot, jotka odottavat niitä, jotka hortoilevat väylillä miten sattuu.
Rahtilaivaliikkenne oli kuitenkin aika vähäistä, enemmän laivoja kohtaa Suomenlahtea ylittäessä. Hieman ennen Kieliä alkoi taas kaatosade, joka tipautti näkyvyyden todella olemattomiin. Tutkan, AIS:in ja plotterin avulla kuitenkin löysimme perille Holtenauhun, ilman että olisimme törttöilleet kovin paljon pitkin väyliä.
Holtenaun satama onkin ensimmäinen satama, jota voi kuvata sanalla ahdas. Meidän paikasta ei poistuta, ellei takana oleva vene lähde ensiksi. Tosin, ei tämäkään vielä varmaan hollantilaisille jotka meitä opastivat laituroidessa, ole ahdasta, vielähän tähän rinnalle mahtuisi lisää veneitä.
Kielin kanava alkaa kivenheiton matkan päästä ja sulun liikennevalot näkyvät veneelle. Vietämme huomisen tässä satamassa ja perjantaina lähdemme kanavaan. Riippuen hieman säätilasta jaamme kanavan ehkäpä pariin päivään. Noin 7 meripeninkulman päässä kanavassa olisi ankkurialue, joka vaikuttaa ainakin kartalla kivan näköiseltä.
Rodbyhavn, Tanska – Holtenau, Saksa: 51 mpk
Kokonaismatka: 874 mpk
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti