#23 Ma 06.06.2011 Klintholm, Tanska – Gedser, Tanska

Laituroidessa meinattii ajaa näiden yli, kun olivat heti
leivänmuruja kärkkymässä
Aamusta lähdimme taas jutustamaan örmyä satamamestaria, jolta oli tarkoitus saada dieseliä. Kysymyksestä aiheutui vallan mahdoton pölinä tanskaa ja saksaa sekaisin, josta ei tolkkua saanut. Lopulta pyytelemällä saimme 10 litraa dieseliä kanisteriin. Varsinainen syy miksi ei enempää saanut, ei selvinnyt. Hankala uskoa, että diesel olisi loppu, kun satamassa on suhteellisen iso kalastuslaivasto.

Merelle päästyämme ei moottoriin onneksi tarvinnut juuri koskea, vaan kiidimme reippaassa tuulessa 6 – 7 solmun vauhtia kohti Gedseriä. Tuuli oli hieman vastainen etelänpuolelta, mutta pääsimme yhdellä halssilla kohti Gedserin satamaa. Ilmeisesti edellispäivän ja yön kova koillistuulituuli oli jättänyt merelle isohkon aallokon, joka vyöryi sivulta, vaikka tuuli oli vastainen. Se aiheutti aika kuoppaisen purjehduksen. Iltapäivästä tuuli alkoi myös heikentyä ja aallokko hieman loiventua, jolloin tuli koetuksi sekin kummallisuus, että menimme myötäaallokossa vastatuuleen.

Gedseriin pääsimme armottoman helteen saattelemana. Kuumuus oli painostava ja illalla taivaalle alkoi kerääntyä mustia pilviä, jotka jyrähtelivät ja välähtelivät salamien muodossa vielä senkin jälkeen, kun menimme nukkumaan. Vettä satoi myös kuin saavista kaatamalla.

Klintholm, Tanska – Gedser, Tanska: 37 mpk
Kokonaismatka: 793 mpk

Illan synkät pilvet

Ei kommentteja: