#4 Ke 18.05.2011 Hanko - Rosala

Lähdimme aamukahdeksan jälkeen liikkeelle. Yö oli hieman rauhaton kovan tuulen vuoksi, joka puhalsi suoraan sivulta, eli lounaasta ja ainosta suunnasta, jolle Hangon satama on suht suojaton. Vielä myöhään illalla jouduttiin säätämään köysien kanssa, ettei vene ota kiinni laituriin. Niin joutuivat kyllä kaikki muutkin. Joukossa oli jopa yksi saksalaisvene. Miehistö näytti hieman kyllästyneeltä koko touhuun, enkä ihmettele, kun niin purevan kylmä keli oli.

Kova tuuli jatkui myös matkaan päästyämme. Purjeita avattiin vain hetkeksi, johtuen lähes täysin vastaisesta tuulesta. Tosin isopurje yhden kerran reivattuna (reivaus = vähennetään purjetta) pysyi auki koko matkan. Se tasapainottaa venettä hieman ja antaa kuitenkin jonkin verran vauhtia. Matkalla mietimme jatkavamme Vänöön tai Jurmoon saakka, mutta oletettavasti aallokko on melkoinen ja se olisi vienyt vauhdin. Näin ollen jäimme Rosalaan. Huomenna katsomme, josko pääsisimme aina Kökariin saakka.

Illalla järjestelimme hieman paikkoja ja mastoapina, eli kippari itse, kiipesi mastoon hakemaan tuulimittarin alas. Nexuksen langaton tuulimittari on ihan mukava kapistus, mutta sen kanssa samassa paketissa voisi myös myydä mastotikkaat. Jos tuulimittarista loppuu akku tai se saa muun halvauksen, on koko vekotin haettava maston nokasta pois, tuotava veneen sisällä olevan lähettimen viereen ja painettava painiketta, joka muodostaa yhteyden uudelleen. Sen jälkeen vekotin on taas kiikutettava maston nokkaan. Täysin järjetön systeemi. Eikö tuohon voisi vaikka kehittää kauko-ohjaimen, ettei aina tarvitsisi järjestää satamissa akrobaattista näytöstä? Toinen asia on, että laite toimii aurinkoenergialla, eli sillä mitä ei ole näkynyt viikkoon. Eikö loogisempaa olisi rakentaa tuulimittari hyödyntämään tuulienergiaa? Täysin tuuletonta viikkoa en muista, mutta täysin auringottomia viikkoja useita.

Hanko - Rosala: 23 mpk
Kokonaismatka: 105 mpk

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

moi
heh heh tuulimittari joka toimii tuulen voimalla, hauska ajatus.., noh onhan niitä ledivalojakin joissa kammesta kääntämällä saadaan valoa...

mutta on surkee härdeli..
alkujaan yksi kesä valmistusvika, seuraavan kait toimi ja nyt taas pätkii...

noh tietää mitä ei ainakaan asenna seuraavaan veneeseen...
-Hannu-

Anonyymi kirjoitti...

Heips! Ei meitä maakrapujakaan liika lämpö piinaa. Se tässä keväässä on mukavaa, et näkee kaikenlaista pukeutumista, yhdellä pipo ja hanskat, toisella t-paita, shortsit ja sandaalit. Ihmettelen sitä joka kevät..
Pepillekin terveisiä
Leena

Unknown kirjoitti...

moro!

sitä saa mitä tilaa!!!!!!!!
kuka käski lähtee:)

Terveisin Kaksi KATEELLISTA
eli Timo-Orvokki