#380 Ma 28.05.2012 Haarlem, Hollanti

Leenan tuttu Camilla, joka sopivasti asuu Haarlemissa tuli tänään käymään veneellä. Hetkisen aikaa turinoimme veneellä niitä näitä ja lopulta lähdimme katsomaan Haarlemin lähellä olevaa hevostilaa, jossa Camillankin hevonen on. Kipparihan ei paljoa hevosista ymmärrä se tehtävä kuuluu Leenalle, korkeintaan kippari voisi suostuttelulla kiivetä aasin selkään, siinä kun on se mahdollisuus ettei aasi itsepäisyyksissään lähde edes liikkeelle. Olihan iso tila, jossa parisensataa hevosta ja ilmeisesti kyseessä ei edes ole tila siitä isoimmasta päästä. Puitteet tilalla olivat myös hieman hienommat kuin missä kippari on Suomessa käynyt. Tai ehkäpä puitteiden hienous vain johtui hyvästä säästä? Kävelimme myös sellaisessa harvinaisuudessa, kuin hollantilainen metsä. Eihän tuo aivan luonnonvarainen metsä ole, vaan istutettua metsää. Peurojakin näkyi lauma hevoslaitumen vieressä. Sellaisia bambin näköisiä, joita tänne kuulemma on istutettu noin sata vuotta sitten ja nyt ne ovat lisääntyneet riesaksi saakka.

Kävimme myös syömässä hyvät omenaletut. Kiitokset Camillalle opaskierroksesta ja kotiisi kutsumisesta. Oli mielenkiintoista nähdä hollantilainen asunto jyrkkine portaineen ja korkeine huoneineen.


Ei kommentteja: