#374 Ti 22.05.2012 Alphen an deer Rijn, Hollanti - Oude Wetering, Hollanti

Siirryimme aamupäivästä viiden mailin matkan Braassemermeerin pohjoispuolelle kanavanlaitaan kiinni. Katsoimme parikin paikkaa läpi, mutta ihmisen psykologia kun on sellainen, että siellä missä on muita niin on aina paras paikka. Eli kiinnityimme paikkaan, jossa oli yksi hollantilainen vene jo valmiina kiinni. Kanavanreunassahan kyllä on paikkoja vaikka sadalle veneelle.

Olemme kuitenkin tämän reissun aikana kiinnittäneet huomiota niin omaan käyttäytymiseen kuin muidenkin veneilijöiden käytökseen; jos on kymmenen laituria täysin tyhjillään ja yhdessä noista laitureista on yksi vene kiinni, niin kaikki seuraavat veneet kiinnittyvät nimenomaan siihen laituriin, jossa on valmiiksi jo yksi vene.

Aivan tasaisen syvää ei kanavanreunassa ole. Siirrellessämme venettä pois ilmeisesti pikaruokalan asiakaspaikalta, köli otti pohjaan kiinni jo ennen kanavanreunaa. Muutama metri venettä taas eteenpäin ja veneen sai aivan reunaan kiinni. Ilmeisesti kuitenkin köli hieman hipoo mutapohjaa, kun joistakin veneistä tulee hieman aaltoa niin Calimeron liike ei ole aivan sellainen kuin mihin on tottunut. Illaksi täällä kuitenkin liikenne rauhoittuu, kun sillat menevät kiinni.

Päivä on ollut todella helteinen. Lähemmäs kolmekymmentä astetta jälleen veneen sisällä. Ilmeisesti tätä hauskuutta pitäisi jatkua vielä huomisen, mutta sitten kylmenee jälleen hieman. Teemme huomennakin lyhyen hypähdyksen. Tarkoitus olisi käydä kokeilemassa pääsemmekö Kagerplasseniin, joka on yksi näistä sisäjärvistä.

Alphen an deer Rijn, Hollanti - Oude Wetering, Hollanti: 5 mpk
Kokonaismatka: 4266 mpk

Ei kommentteja: