#365 Su 13.05.2012 Roompot, Hollanti - Hellevoetsluis, Hollanti

Lähdimme puoli yhdentoista maissa liikkeelle. Eilen tapaamamme belgialaiset kävivät vielä moikkaamassa meitä veneellämme. Erityisesti lämmityslaitteemme kiinnosti. Meillä on lämppärinä ihan standardi Wallas, mutta se selkeästi kiinnosti.

Merellä oli lähes tuulentonta ja lämmin viimein. Ensimmäinen kesäinen päivä pitkään aikaan. Purjehdimme heikossa tuulessa sitkeästi eteenpäin, mutta virran kääntyessä vastaan oli pakko käynnistää moottori, että etenimme edes jonkinlaista vauhtia. Alunperin ajatuksena oli mennä Stellendamiin, mutta muutaman mailin päässä oli Hellevoetsluis, joka vaikutti paljon mielenkiintoisemmalta paikalta. Yhden sulun jälkeen olimmekin jälleen makeassa vedessä ja ajoimme muutaman mailin matkan satamaan, jossa on ilmeisesti kolmekin eri huvivenesatamaa ja kaupungin keskustassa on vielä muutama lisää sekä kaupungin ylläpitämät laiturit.

Satamakapteeni tuli laiturille vastaan meitä, vaikka oli hänen vapaapäivänsä, mutta ilmeisesti viihtyi vapaapäivästä huolimatta työmaallaan. Onneksi oli vastassa meitä, kun laiturin portista ei olisi päässyt ulos muulla kuin avainkortilla, jonka saimme satamakapteenilta. Vietämme huomisen päivän täällä käyden kaupoilla ja katsellen taas hieman kaupunkia.

Roompot, Hollanti - Hellevoetsluis, Hollanti: 38 mpk
Kokonaismatka: 4205 mpk

Kummallinen merimerkki...kimppu ilmapalloja

Jännästi meren väri vaihtui kesken matkan

Ei kommentteja: