Lähdettiin hieman ennen yhtä kohti Oostendea. Merellä tuulikin reippaasti ja aallokko oli melkoista. Kävi hyvin pian ilmi miksi hieman ennen meitä lähtenyt brittivene kääntyi takaisin satamaan. Kovin paljoa ei tarvitse tuulla näillä vesillä, kun aallokko jo nousee melkoiseksi ja ainakin vastatuuleen meno muodostuu ikäväksi.
Meille taas tuulen suunta oli myötäinen ja pääsimme kivasti genuan vetämänä eteenpäin. Parisen tuntia pääsimme purjein, mutta sitten tuuli rupesi heikkenemään ja lopulta tyyntyi aivan kokonaan. Täksi päiväksi kyllä luvattiin ihan reipasta tuulta, mutta ei sitä sitten aivan koko päiväksi riittänytkään. Pariin kertaan jouduimme jo tuulen heikentyessä avittamaan menoa moottorilla, kun virta työnsi venettä voimakkaasti merimerkkejä kohti.
Lopun matkaa moottoroimmekin aivan tyynessä kelissä Oostendeen, jossa olimme hieman ennen kuutta. Taas vaihtui sataman liikennevalot keskenkaiken vihreä-vihreä-valkoisesta vihreä-valkoinen-vihreäksi, joka siis tarkoitti, että satamaan saa ajaa vain luvan saatua. Pistimme kyllä vain lisää kaasua, että ehdimme pujahtaa huvivenesataman suojaan. Tuntui järjettömältä ruveta huhuilemaan radioon keskellä satamaa lähes huvivenesataman sisäänkäynnin luona, jotta saako tästä ajaa vai ei. Eipä tuosta kukaan tullut huomauttamaan, joten kai me toimimme ihan oikein. Välillä nuo valot tuntuvat järjettömilta, kun niissä ei ole maantieltä tuttua keltaista, eli valmistaudu, vaan valot voivat vaihtua sekunnissa vihreästä punaiseksi ja siinä sitten ollaan huuli pyöreänä, jotta pitäisikö ajaa takaisin ulos, jatkaa eteenpäin vai jäädä keskelle satamaan killumaan...
Dunkerque, Ranska - Oostende, Belgia: 27 mpk
Kokonaismatka: 4117 mpk


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti