#240 - #246 Ma 09.01.2012 - Su 15.01.2012 Barcelona, Espanja

Olemme tällä viikolla organisoineet veneen kuljetusta Bilbaoon. Sangen veikeä operaatio kaiken kaikkiaan. Pitkään ja hartaasti kyllä mietimme, että lähdemme kiertämään Espanjan ja Portugalin. Välillä olimme jo ajatuksen lyöneet lukkoonkin ja ajatelleet lähdön tammikuun lopulle. Lopulta kuitenkin Velero Transportilta saimme sen verran edullisen tarjouksen, että tartuimme siihen. Näin meillä jää vielä paluumatkallekin aikaa lillua rauhallisesti eteenpäin ja katsella erityisesti Britannyn aluetta Ranskassa, joka kuuleman mukaan on kaunis. Hieman kuin Suomen saaristo, sillä erotuksella että tuolla ne harvat saaret vuoroin peittyvät meren alle vuoroveden tahtiin ja nousevat taas myöhemmin esiin.

Näin ollen siis vene nousee Port Forumissa kuivalle maalle 05.03.2012. Seuraavana päivänä vene lastataan rekan kyytiin. Veneen pitäisi olla Bilbaossa 07.03.2012. Itsellemme varasimme muutamaksi yöksi hotellihuoneen ja auton, jolla huristamme Bilbaoon.

Barcinon raunioita Barcelonan alla
Kaikki muu oli helposti organisoitavissa, mutta Bilbaosta emme aluksi onnistuneet saamaan ketään kiinni sähköpostitse. Puhelinsoitolla satamaan ei löytynyt ketään englanninkielen taitoista ja puhelinsoiton ainoaksi anniksi jäi, että satamasta vastattiin sähköpostiin espanjaksi. Hieman hiki tuossa nousi otsalle, kun näytti hetken siltä, että laituripaikan varaaminen ja veneen laskun organisointi jää sekavan englanti-espanja mongerruksen tasolle ja aina mainion Google Translatorin varaan. Lopulta päädyimme ottamaan yhteyttä Santanderissa olevaan Cruising Associationin edustajaan. Liityimme tuohon englantilaiseen matkapurjehdusjärjestöön ennen tätä reissua ja kieltämättä rahalle on saanut aivan riittävästi vastetta. Jäsenmaksu on jo tullut saatua takaisin alennuksilla kartoista, satamamaksuista ja käytännön neuvojen kautta. Santanderin edustajakaan ei kovin hirveästi englantia osannut, mutta sen verran kuitenkin, että hän pystyi auttamaan meitä ja lopulta Bilbaon pursiseuran kommodori otti yhteyttä ja saimme laituripaikan ja veneen veteen laskun sovittua jotenkuten englanninkielellä.

Viinitehtaan raunio
Englanninkieli ei ole tuolla Pohjois-Espanjassa niin yleinen taito mitä se täällä Välimeren rannalla on. Syy on varmaan siinä, ettei alue ole kovin kummoinen turistikeidas ja veneitäkin alueella vierailee suht vähän. Bilbaohan on baskialueen sydän ja alueella on myös oma kieli; baski, joka ei ole sukua millekään muulle eurooppalaiselle kielelle. Espanjassa meille onkin tullut yllätyksenä, kuinka monta erillistä itsehallintoaluetta ja omaa kieltä täällä on. Jos Suomen kaksikielisyys tuntuu välillä hankalalta, niin miten olisi, jos Espanjan mallin mukaisesti meillä olisikin neljä virallista kieltä? Lisäksi nämä kaikki neljä omaa kielialuettaan karsastavat hieman toisiaan. Asia, jota ei muutaman viikon lomalla tule huomanneeksi, mutta johon olemme törmänneet tällä reissulla, kun olemme noista neljästä alueesta kohta läpikäyneet kolme.

Viikkoon toki mahtui muutakin, kuin vain kuljetuksen organisoimista. Kävimme ennakkoäänestämässä Suomen lähetystössä ja lisäksi kävimme katsomassa roomalaisen Barcinon raunioita, jotka on kaivettu esiin Barcelonan alta. Vaikuttava näky!

Huomenna ohjelmassa on veneen nosto, pohjan putsaus, sinkkien vaihto vetolaitteesta ja myrkkyvärin paikkailu. Emme uskaltaneet jättää tuota operaatiota tuonne maaliskuulle lähinnä sen vuoksi, että jos potkuri on vaurioiutunut tai muuta vauriota on syntynyt törmäyksessä, jonka koimme Baleaareilta tänne tullessamme, niin ehdimme sen vielä korjata ennen veneen kuljetusta.

Gaudin suunnittelema asuinrakennus

1 kommentti:

Seija kirjoitti...

Kiitos taas "raportista"!
En jostain syystä saa näkyviin arkistoon vuotta 2012 ja se kahta juttua.