Hieman on tänään ollut outo tunne, kun reissumme ensimmäinen osio on päätöksessä. Navtex, joka on ollut lähes yhtämittaisesti viisi ja puoli kuukautta päällä on nyt kiinni, merikartat ja satamakirjat on pistetty hyllyyn ja seuraavaa satamaa tai huomisen säätilaa ei tarvitse juuri miettiä. On kuin olisi palannut kesälomareissulta kotisatamaan ja huomenna suunnataan autolla takaisin kotiin tavaroiden pakkaamisen jälkeen.
Reissumme ensimmäinen osio meni kaikenkaikkiaan hyvin. Veneestä ei rikkoutunut mitään merkittävää, uusia vikojakaan ei tullut esille. Oikeastaan ainoa merkittävämpi hajoaminen oli tuo pinna, joka nyt on kyllä taas pysynyt kasassa, kun laitoimme siitä ruuvit läpi. Plotterin näytöt kiukuttelivat jo heti lähtiessä, mutta Maarianhaminassa nyrkillä korjattu näyttö on toiminut siitä lähtien moitteetta. Etukäteen oli kyllä henkisesti valmistautunut siihen, että koko vene hajoaa päreiksi ja istumme jossakin satamassa liimailemassa veneen kappaleita kasaan. Vaan yllättävän hyvin reissu tuolta osin meni. Kippari ainakin myös huomasi sen, että mitä pidemmälle veneen kanssa mentiin niin sitä enemmän veneeseen luotti. Takaraivosta poistui ajatus, että entäpä jos tuo tai tämä hajoaa tai mitä jos vene ei pystykään siihen tai tuohon keliin. Muutaman kuukauden kun olimme menneet, niin moinen ajatus oli poistunut mielestä.
Ennen reissua meitä eniten mietitytti, että miten pärjäämme Pepin kanssa kulkukoirille, joita Espanjassa piti olla paljon. Vaan emmepä me ole nähneet yhtä ainutta kulkukoiraa täällä, vaikka pienempiäkin kyliä olemme kierrelleet. Koirat kyllä kuljeskelevat täällä vapaina lähestulkoon kaikki, mutta niiden omistajat eivät ole kovin kaukana ja koirat vielä tuntuvat tottelevankin hyvin omistajiaan, joten ongelmia ei ole ollut. Ilmeisesti kulkukoira ongelma on täältä poistunut kokonaan. Kulkukissoja sen sijaan on sitäkin enemmän.
1 kommentti:
Onneksi olkoon, well done....
mutta mitäs nyt ? kun ei ole MITÄÄN tekemistä :-D
-Hannu-
Lähetä kommentti