#126 La 17.09.2011 Cadaques, Espanja - L'Estartit, Espanja

Lähdimme hieman ennen kymmentä liikkeelle aamutoimien jälkeen, eli Pepin kanssa jollailu rannalle ja takaisin. Tosin viereisestä veneestä laittoivat kultaiselle noutajalle pelastusliivit ja nakkasivat mereen aamu-uinnille. Toimiihan se tuokin liikuntana, mutta tuskinpa se tarpeitansa sentään osasi mereen tehdä? Emme ole Pepiä yleensä ottaneet mukaan kulttuuririentoihin kaupunkiin, vaan se on jäänyt pitämään vahtia veneeseen. Toistaiseksi vahtiminen on ollut ainakin onnistunutta, ettei meiltä ole varastettu mitään. Annamme muutenkin Pepin lojua  kannella, tosin välillä varjoon komentaen, sekä satamassa kutsumme sen aina heti esille, jotta mahdolliset väijyssä olevat pitkäkyntiset näkevät mitä on vastassa.

Vaikka mahdoton lössykkähän tuo on. Varmaan nuolisi varkaat kuoliaaksi, mutta rotu toiminee jonkinlaisena pelotteena. Pepille olemme etsineet omat "kulttuurit" hieman syrjemmältä missä voi järsiä keppejä, kaivella kuoppia ja jolkotella. Kuvittelisimme, että se nauttii tuosta enemmän, kuin kivikatujen mittailusta. Eikä suora auringon paahde rannalla tai kaupungissa tekisi Pepille hyvää, vaikka se kyllä aina etsii veneessä sen aurinkoisimman paikan, kun silmä välttää.

Merelle päästyämme pieni tuulenvire kävi etelästä, joten otimme kaikki purjeet esiin ja menimme mukavaa kryssiä eteenpäin. Harvemmin sitä kotivesillä voi vastatuuleen purjehtiessa olla pelkät shortsit jalassa. Peräämme lähtenyt espanjalainen vene jäi kauas meistä, mutta tuulen heikentyessä vene tuli vauhdilla lähemmäs, kunnes kuulimme huijauksen äänen. Heillä oli moottori käynnissä! Hyvin pian kuitenkin meidänkin oli käynnistettävä moottori, kun tuuli hävisi lähes kokonaan ja vene kulki enää solmun vauhtia eteenpäin.

Islas Medas
L'Estartitin satamassa olimme puolikahden maissa. Nämä satamat ovat aivan mahdottoman hienon oloisia ja aina satama- konttoriin marssiessa miettii, jotta pitäisikö sitä olla suorat housut ja kauluspaita päällä, vai riittääkö hieman nuhjaantuneet ja suolaiset shortsit, parransänki ja hiestä märkä lippis sisäänpääsyyn.

Ennen reissua sitä kuvitteli, että venekanta täällä on aivan mahdottoman isoa, uutta ja viimeisen päälle laitettua. Toki joukossa on isoja ja hienoja veneitä, mutta suurin osa veneistä on kuitenkin ihan maltillisen kokoista ja näköistä.

Jäämme tänne huomiseksi päiväksi pitämään tuulta. Voimakkuutta pitäisi tuulessa olla hetkittäin 15 m/s. Lisäksi pitäisi tapahtua harvinainen sääilmiö, eli täällä pitäisi sataa vettä. Nyt illasta tuuli on kuitenkin etelästä ja suht voimakasta.

Cadaques, Espanja - L'Estartit, Espanja: 16 mpk
Kokonaismatka: 2391 mpk

Ei kommentteja: