#113 04.09.2011 Port St. Louis du Rhône, Ranska

Päivä on kulunut lähinnä löhötessä +30 asteen lämpötilassa. Aurinko ei kylläkään ole paistanut, vaan taivaalla on edelleen kierrellyt mustia pilviä. Aamusta tuli myös jonkin verran vettä. Sen verran saimme kuitenkin aikaiseksi, että laittelimme maston nostokuntoon. Lisäksi pesimme pyykkiä. Tosin pyykin kuivuminen näissä kosteusprosenteissa on hieman ongelmallista, mutta ehkäpä se aurinkokin vielä paistaa.

Lisäksi yritimme hieman tingata Port Forumin taksasta, kun saimme jotenkin sellaisen käsityksen satamasta tulleesta viestistä, että tinkaaminen kuuluu asiaan. Noh, joko olemme surkeita tinkaajia tai sitten käsitimme viestin väärin, koska Griselde laittoi tiukan viestin takaisin, että taksaa ei voi tingata alaspäin. Niin tai näin, otamme paikan joka tapauksessa. Hintaan kuuluu jopa oma autopaikkakin sekä ilmeisesti oikein kaapelinetti suoraan laiturilta. Lisäksi satama sallii veneen fiksailun itse, joka ei ole itsestäänselvyys jokaisessa satamassa. Joissain satamissa oman veneen korjailu itse on kiellettyä ja pikkuhommiinkin pitäisi palkata sataman henkilökuntaa.

Ei kommentteja: