Aamulla vielä muut säätivät kovasti sulkuunajo järjestystä. Hädin tuskin kerkesi edes herätä, kun jo alkoi mahdoton sumpliminen kuka menee ja monelta. Me jättäydyimme tästä touhusta pois. On aivan sama kuka sulkuun ensimmäisenä ajaa, koska meno on hidasta joka tapauksessa. Ensimmäisenä sulkuun ajava voittaa maksimissaan parikymmentä minuuttia ja ei välttämättä edes sitä, jos joutuu odottelemaan vastaantulevaa liikennettä.
Ilmapuntarin lukema on tipahtanut edelleen. Voi olla ettei se enää näytä oikein, koska olemme reippaasti merenpinnan tason yläpuolella, johon taas ilmapuntari on säädetty. Säätila on näet ollut varsin aurinkoinen ja lämmin jo pari päivää. Siitä huolimatta ilmapuntarin lukemat lähentelevät jo myrskylukemia.
Tänään keskivauhti tipahti entisestään. Tulimme 6 mailin matkan neljässä tunnissa. Tuohon mahtui seitsemän sulkua. Tarkoituksenamme olikin kyllä tulla vain Langres-Marneen, koska halusimme käydä muutaman kilometrin päässä olevassa Langresin linnoituskaupungissa.
Iltapäivästä lähdimme kapuamaan kohti Langresia. Onneksi aurinko meni hieman pilveen, koska nousu kaupunkia kohti oli pitkä ja jyrkkä. Kiipeäminen kyllä palkittiin todella hienolla kaupungilla ja näköalalla. Näköala on todella hulppea, jopa Alpit näkyvät kaukaisuudessa! Kaupunki on rakennettu kukkulalle ja sitä ympäröi edelleen 1500-luvulta oleva muuri ja linnoituksen tornit. Itse kaupunki näyttää enemmänkin keskiaikaiselta, kuin tyypilliseltä ranskalaiskaupungilta. Kävimme yhdessä linnoituksen tornissa tutustumassa museoon sekä kävelimme kaupungin muuria pitkin jokusen kilometrin.
Rolampont, Ranska – Langres-Marne, Ranska: 6 mpk
Kokonaismatka: 1862 mpk![]() |
| Ken rakensi tämän katon, olisi voinut tulla rakentamaan meille mastotellingin |
![]() |
| Näkymä Langresin muureilta |
![]() |
| Langres |









1 kommentti:
aika huikee mesta :)
-anni-
Lähetä kommentti