Ukkonen jäi meidän oikealla sivulle ja ajelimme enemmänkin ukkosrintaman reunalla, kuin aivan keskellä. Siitä huolimatta jyrinä oli mahtava ja salamat melkoisen kokoisia ja näköisiä. Sadetta ei kestänyt kuin puolille päivin ja ukkosen siirryttyä pois aurinkokin alkoi jälleen paistamaan täydellä teholla. Olo oli kuin tropiikissa, kuuma ja kostea.
Olimme St-Germain-au-Month-d'orin (voiko kaupungin nimi enää pidemmäksi mennä) edustalla puolikahden maissa. Joen rannassa on satama, jossa on myös korjauspalveluita sekä tärkein: puuseppä. Puinen pinnamme (pinna = veneen ohjailuun, ruorin korvike) näet on alkanut irvistämään liimauksen irrottua ylemmästä osasta. Hätäkorjasimme jo sitä aiemmin, mutta se täytyisi saada korjattua kunnolla, ennenkuin lähdemme purjehtimaan. Satamaan saavuttuamme satamakapteeni lupasikin hälyyttää puusepän paikalle. Oma arviomme oli, että pinna on täysin mätä ja joudumme uusimaan koko kepakon. Puuseppä ei kuitenkaan ollut yhtä pessimistinen ja koputteli, haisteli ja lähes maisteli puuta. Sepän matkaan katosi pinnamme, joten nyt kökimme tässä sen aikaa, kunnes hän tuo sen toivottavasti korjattuna takaisin, tai edes takaisin. Ranskankielisestä selostuksesta tajusimme sen verran, että ilmeisesti huomenna olisi valmista. Rahasta hän ei vielä suostunut keskustelemaan, tuntui enemmänkin olevan innoissaan käsillä olevasta työstä.
Satama ei ole mitenkään erikoinen ja kaupunkiinkin on matkaa. Lisäksi jouduimme kiinnittämään veneen joenpuoleiselle laiturille, jossa meitä heiluttaa ohiajavien proomujen ja veneiden aallot. Lisäksi joki on jo sen verran leveä, että tuuli muodostaa jo jonkinlaista aallokkoa. Toivottavasti tässä ei tosiaan huomista pidempään tarvitse olla.
Mâcon, Ranska – St-Germain-au-Mont-d'or, Ranska: 31 mpk
Kokonaismatka: 2022 mpk


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti