![]() |
| Boisenmarjoja patorakennelmassa? Ei kyllä ruvettu maistelemaan... |
Illalla tuuli alkoi yltymään ja yöllä tuuli senkuin koveni ja vettäkin tuuli. Aamu alkoi samoissa merkeissä, tuulen vain yltyessä edelleen. Lähdimme puolikymmenen aikaan liikkelle sen suurempaa määränpäätä asettamatta. Matkan varrella jouduimme odottelemaan muutamien siltojen ja sulkujen edessä hieman pidempään. Ensikosketus belgialaisiin oli ainakin ihan mukava, kun eräs pariskunta tuli auttamaan rantautumisessa ja jorisemaan odotellessamme sillan avautumista.
Tosin eräälle belgialaiselle muskeliveneen kipparille saapui mies huutamaan naama punaisena sulun reunalle. Hankala oli seurata keskustelua, joka käytii osin flaamiksi, ranskaksi ja saksaksi. Sen verran kuitenkin tajusimme huudosta, että muskelivene oli ajanut liian kovalla vauhdilla kapeassa kanavassa ja aiheuttanut karmeat aallot rantaan. Ilmeisesti jotain vaurioitakin oli tullut, kun puhelinnumeroa ja vakuutusyhtiön nimeä huutelivat edestakaisin. Samainen muskelivene jatkoi toilailua pitkin päivää menemällä väärältä puolelta siltaa punaisia päin ja muutenkin kaahailemalla aina jonon kärkeen. Hollantilaiset näyttivät huvittuneilta touhusta ja viittoilivat useasti, että anna mennä entistä lujempaa ja naureskelivat päälle.
![]() |
| Veeren kaupunkia, jossa emme pysähtyneet |
Saavuimme Vlissingeniin meren äärelle kello kolmen aikaan iltapäivällä. Kanavamatkailu loppui tähän ja voisi sanoa, että hauskuus osittain myös. Tämän ja seuraavien päivien sääennuste ei ainakaan juuri hymyilytä. Lounais- länsituulta enemmän ja vähemmän. Tänään tuulen voimakkuus on ollut F7, jopa kanavassa. Hieman lännempänä Englannin kanaalissa on toistaiseksi voimassa oleva varoitus F8 tuulesta.
![]() |
| Viimeinen kanavaetappi |
Hollannin kanavat olivat kyllä ehdottomasti kokemisenarvoisia, vaikka aikaa veivätkin. Periaatteessa reitin olisi pystynyt menemään hieman nopeamminkin, mutta silloin olisi jäänyt monta hienoa paikkaa näkemättä. Nytkin jouduimme jättämään väliin jonkin verran ihan kivan näköisiä kyliä ja kaupunkeja. Kanaviin on kyllä vielä joskus tultava uudestaan, mieluiten vaikka vuokraamalla moottorivene paikan päältä. Tällöin reittivaihtoehtoja avautuu loputon määrä, koska syväys ja korkeus eivät ole ongelmia. Lisäksi tehokkaampi moottori mahdollistaisi jokia pitkin etenemisen.
Tosin jos tuulet jatkuvat tällaisina, niin ehkäpä heivaamme Calimerosta maston ja kölin mereen ja asennamme salonkiin parisataa heppaisen dieselin ja lähdemme jatkamaan kanaville...
Zandkreeksluis, Hollanti – Vlissingen, Hollanti: 17 mpk
Kokonaismatka: 1340 mpk



2 kommenttia:
heh heh vaihdetaan päittäin, ilman välirahhaa, saat Galenen ja mulle Calimero :)
-Hannu-
Ei kun Galene rahtina tänne ja sitten eksymään kanaviin! Mä oon ainakin valmiina siihen seikkailuun, kun ekaks ollaan hoidettu tämä nykyinen alta pois ;)
Leena
Lähetä kommentti