![]() |
| Norra Fällbådanin majakka |
Illalla saimme ruotsalaisveneestä paikallisen rannikkosään, joka lupasi suhteellisen kevyttä tuulta 6 – 9 m/s, joten päätimme lähteä kohti Västervikiä. Tuulen suunta toki edelleen on lounaasta/etelästä, niinkuin se on ollut jo kohta kaksi viikkoa, mutta kevyellä tuulella aallokko ei nouse niin isoksi, etteikö moottori jaksa työntää meitä kohti Ruotsin etelärannikkoa, jossa viimein on hieman valinnanvaraa suunnilla minne mennä, tuulen suunnasta riippuen.
Lähdimme aamukahdeksan maissa liikkeelle ja otimme suunnan avomerelle. Rannikkoväylä näytti niin kapealta, että se olisi vaatinut koko ajan seuraavan merimerkin vahtimista, joka 60 merimailin matkalla käy sangen uuvuttavaksi.
Merellä oli edelleen sangen korkea aallokko edellisen yön myräkän jäjiltä, mutta aaltojen väli oli suuri, joten veneen vauhti ei töksähdellyt aallokkoon, vaan etenimme vuoristoradassa hyvää vauhtia eteenpäin. Puolessa välissä matkaa taivaalle alkoi taas kertyä tummia pilviä ja tuuli alkoi voimistua, joten siirryimme loppumatkaksi saaristoväylälle. Väylä oli todella kapea ja mutkitteleva ja lopun 30 merimailin navigointi oli aivan riittävä. Koko matkaa ei tuota väylää olisi jaksanut. Pilvien edelleen tummentuessa ja puuskittaisen tuulen noustessa laskimme isopurjeen, joka tähän saakka oli avittanut etenemistä hieman.
![]() |
| Saaristomaisemaa |
Västervikissä olimme illalla puoli kahdeksan maissa ja kiinnityimme laituriin, jossa oli englantilainen vene. He olivat lähteneet Englannista jo huhtikuun puolessa välissä ja tarkoituksena on viettää koko kesä Itämerellä. He olivat kovasti tyytyväisiä tuuliin, tosin säätila muuten ei saanut kovin paljon kehuja. Englannissakin oli kuulemma ollut huhtikuussa todella hyvä kelit, mutta kun ne olivat ylittäneet Englannin kanaalin ja päässeet viimein Itämerellä, alkoivat nämä jatkuvat matalapaineet.
Saapuessamme satamakonttori oli jo kiinni, mutta englantilaisilta saimme lainaksi suihkuihin ja vessaan vaadittavan avainkortin.Huomisen päivän vietämme Västervikissä venettä siivoille ja tutustuen kaupunkiin. Sunnuntaina mahdollisesti jatkamme Kalmariin, jossa tosin on tänä viikonloppuna venenäyttely, jonka vuoksi osa satamasta on suljettuna. Paikkoja englantilaisten mukaan kuitenkin pitäisi kuitenkin löytyä.
Arkösund, Ruotsi – Västervik, Ruotsi: 62 mpk
Kokonaismatka: 446 mpk


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti