Mitäkö teimme viikonloppuna? Rakenneltiin...
Uskomattomasti saa aikaa menemään, mutta aina voi lohduttautua sillä, että ehkäpä ensi keväänä ei ole niin paljoa tekemistä.
Ensi viikolla olisi tarkoitus startata kesälomapurjehdukselle kohti Gdanskia.
Käytiin myös tankkaamassa dieselin ja veden osalta vene valmiiksi. Ikävän matala bensalaituri Prediumissa. Köli ottaa pohjaan kiinni ja laiturin kohdalla on vielä ikävä kivikin. Kumma etteivät ole ruopanneet laituria hieman syvemmäksi ja siirtäneet kiveä pois. Köli kopsahti ikävän kuuloisesti kiveen, mutta vauhtia ei ollut kuin solmu tai kaksi, joten mitään vaurioita ei syntynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti