Ajoimme satamasta hurjasti virtaavalle Spuille puoli yhdeksän maissa. Matka Oude Maas-joelle ei ollut pitkä, jossa virta sitten kääntyikin vastaiseksi. Vaikka vuorovesien ja vuorovesivirtojen kanssa tässä on oppinut jo elämään, niin näiden vuorovesivaikutteisten jokien virtaukset ovat aivan mysteeri. Toisaalta taas kun joki risteää sinne tänne niin ei voi valita oikein koko matkaksi edes myötävirtaa.

Dordrechtin rautatiesillan edustalla olimme nippa nappa yhdentoista maissa odottelemassa sillan avautumista. Lopulta silta avautui, mutta meille paistoi sitkeästi punaiset valot ja lopulta silta meni takaisin kiinni. Muutama ärräpää lensi ilmaan, kun seuraavaa sillan aukeamista saisi odotella tunnin verran. Ilmeisesti emme päässeet jatkamaan matkaa pohjoisen suuntaan, koska isompi rahtilaiva halusi päästä etelään ja kyseisellä aluksella kesti aikansa päästä avattavan sillan ali. Eivät voineet pitää siltaa kauempaa auki, vaan jättivät meidät tunniksi odottelemaan ja pyörimään ympyrää kovan rahtiliikenteen seassa. Rautatiesillasta yhden maissa läpi päästyämme etenimme taas vain hetkisen, kun olimme seuraavan sillan edustalla, josta pilottikirjamme tiedot olivat vanhentuneet. Silta ei avautunutkaan pari kolme kertaa tunnissa, vaan tiettyinä kellonaikoina. Taas pyörittiin ympyrää tunnin verran. Tällä kertaa liikennettä oli vähemmän, mutta virtausta enemmän.
Alblasserdamin satamassa olimme puoli neljän maissa. Illasta kyllä tuntui kropassa, että venettä on veivannut edestakaisin tuntitolkulla.
Oud Beijerland, Hollanti - Alblasserdam, Hollanti: 18 mpk
Kokonaismatka: 4236 mpk
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti