Heräsimme hieman seitsemän jälkeen ja heti, kun silmät oli saatu auki, niin katsoimme sääennusteet ja päätimme lähteä kohti I'le de Yeu:ta. Illalla ja yöllä puhaltanut navakka tuuli oli ennusteiden mukaan laantumaan päin ja suuntakin sopivasti mantereelta. Satamasta lähdimme hieman ennen puolta yhdeksää ja nostimme ison heti aallonmurtajan jälkeen.
Ulkona merellä tuuli kuitenkin puhalsi edelleen voimalla ja aallokko matalassa vedessä oli melkoista huolimatta siitä, että tuuli puhalsi maalta päin. Otimme isoon yhden reivin ja keulapurjeesta oli lähes hyödytön riekale esillä, lähinnä näön vuoksi. Tälläkin purjevarustuksella menimme yli kuutta solmua. Vauhti ei juuri hiljentynyt edes aaltoihin, jotka välillä pyyhkäisivät kirjaimellisesti kantta pitkin. Ei ole koskaan ennen istumalaatikko ruvennut vedestä täyttymään, mutta nyt rupesi suojan puoleiselle penkille syntymään oma pieni kylpyamme.
Hetken jo kävi mielessä takaisin kääntyminen, mutta kun vene kulki kuitenkin mukavasti ja ennusteet olivat luvanneet tuulen heikentyvän niin jatkoimme matkaa.
Port Joinvillen edustalla olimme jo ennen kello kahta. Tuuli oli tuohon mennessä heikentynyt aavistuksen ja aallokkokin satamaan sisäänajon kannalta oli hieman laantunut. Heiluvaa menoahan satamaan ajo oli myötäaallokossa, mutta pääsimme kuitenkin perille ihan hyvin. Satamassa ei kovin montaa vierasvenettä ole, vain joitakin ranskalaisia. Yhden brittiveneen näimme tulevan vastaan merellä.
Tuuli on puhaltanut koko päivän todella kylmästi. Aurinko kyllä edelleen paistaa, mutta aamulla liikkeelle lähtiessa ei kyllä varmasti montaa astetta lämmintä ollut. Noh, on tässä saatukin helteistä nauttia jo pitkään. Naamatkin punottaa auringosta siihen malliin, että La Rochellessa "metsienmiehetkin" sanoivat Bonjour tuttavallisesti, kun näytimme ilmeisesti samalta sakilta naaman perusteella...
Les Sables d'Olonne, Ranska - Port Joinville, Ranska: 32 mpk
Kokonaismatka: 3404 mpk
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti