Tällä viikolla yritimme vielä saada viimeisen vahvistuksen, että veneen kuljetuksen osalta kaikki on kunnossa. Puolessa välissä viikkoa oli jo merikarttakin kädessä hahmottelemassa reittiä takaisin kotiin, kun yrityksestä joka veneen kuljetuksen hoitaa ei kuulunut oikein minkäänlaista vastausta. Viimein kuitenkin perjantaina tuli vastaus, että kaikki on kunnossa. Uskoo, kun näkee veneen Bilbaossa...

Säätila on muuttunut kesäksi. Tänään sunnuntaina on lämpötila ollut auringossa +24 astetta ja viikollakaan ei jääty kovin kauaksi noista lukemista. Satamakin on herännyt henkiin säätilan myötä ja lisää veneitä valuu Port Vellistä. Huomasimme Port Forumin nettisivuilla ilmoituksen, että Port Vellistä häädetyt veneet saavat Forumista 30% alennuksen ensimmäisen vuoden venepaikkamaksusta. Hyvää rahaa varmasti tulevat takomaan täällä Forumissa ja luulisimme, että tulevana kesänä satama saattaa jopa olla täynnä huolimatta satamassa ikävästi vellovasta mainingista, joka kiristää hermoja samalla tavalla kuin kiinnitysköysiä.
Bilbaonkin säätila vaikuttaa ennusteiden perusteella oikein mukavalta ja jatkuvat sateet ovat väistyneet. Säätila muistuttaa hyvin pitkälti sitä, miltä se viime vuonna kotona sääennusteita katsellessa vaikutti. Huhti- toukokuu olivat parasta aikaa Biskajalla ja Englannin kanaalissa viime vuonna, joten täytyy toivoa, että tänäkin vuonna on samalla tavalla. Silloinpa olisikin ollut täyden kympin arvoiset säät siitä lähtien, kun Dunkerquesta lähdimme. Yritämme vielä ensi viikolla käydä viimeisen kerran purjehtimassa Välimerellä. Tarkoitus oli käydä merellä viikonloppuna, mutta kun tuulta ei ollut yhtään, niin ei huvittanut mennä moottoroimaan edestakaisin rannikkoa pitkin tai killumaan aallonmurtajan kohdalle purjeet paukkuen.
 |
Labyrintin kartta. Kohdasta A pitäisi päästä kohteeseen 7 |
Viikolla kävimme ihmettelemässä Miron tauluja Montjuicissa. Olihan siellä lukemattomien taulujen joukossa muutama niitä "kuuluisia" viiva paperissa ihmeitäkin. Museoon päätimme marssia Montjuicin puiston läpi, joka olikin melkoinen seikkailu. Kyseessä on kukkulalla sijaitseva todella laaja puisto. Kukkulalla kun ollaan, niin puisto on monessa kerroksessa. Portaita, käytäviä ja polkuja risteilee sinne tänne ja niistä pitäisi arpoa sitten se oikean, kun opasteetkin loppuivat sekavan labyrinttikartan jälkeen tykkänään. Puisto oli kyllä todella nätti ja näyttivät koululaiset viettävän siestaansa siellä, ennen kuin koulu taas alkaa myöhemmin iltapäivällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti