#191 - #197 Ma 21.11.2011 - Su 27.11.2011 Barcelona, Espanja

Hieman flunssaisina olemme tämän viikon nauttineet auringonpaisteesta. Flunssa tuli ilmeisesti Suomesta tuliaisina, mutta sateetkin lähtivät vieraiden mukana ja tämän viikon on ollut todella hyvä sää. Jonkin verran olemme hioneet ja lakanneet veneen puuosia sekä tehneet muita huoltotöitä. Hieman kuitenkin on puolikuntoinen olo, joten kauaa ei jaksa tehdä, varsinkin kun hiominen täytyy suorittaa käsipelillä. Kaikki sähköiset vekottimet jäivät kotiin.

Alkuviikosta ajattelimme myös käydä katsomassa merimuseon museolaivaa, joka viime kerralla oli kiinni. Nyt koko laivaa ei edes ollut laiturissa, joten jäi käynti väliin jälleen kerran. Yritämme myöhemmin taas uudestaan. Koska laiva oli poissa niin päätimme käydä lähellä olevassa akvaariossa. Hieman tyyris oli sisäänpääsymaksu, mutta kyllä kannatti maksaa, koska akvaario oli upea. Jää Helsingin Merimaailma kauas taakse. Akvaariossa oli myös haita, joita kävi hieman sääliksi. Ei niin isoa akvaariota pystytä edes rakentamaan, että niin iso otus sopisi sinne. Hait kiersivät ympyrää, vaikka paikan pääaltaassa kyllä oli kokoa reippaasti. Pingviineitäkin oli saatu akvaarioon, mutta ne olivat iloisen oloisia veijareita.

Sunnuntaina ajattelimme käydä suklaamuseossa, mutta koska elämänmenomme on muuttunut hieman "manjana" tyyppiseksi, niin kerkesi tuokin paikka mennä jo kiinni ennenkuin me sinne ennätimme. Elämänrytmi on tosiaan muuttunut hyvin erilaiseksi, kuin mitä se kotona on. Heräämme yleensä kahdeksan yhdeksän maissa, mutta aamupalaa syömme vasta yhdentoista maissa ja päivällistä viiden maissa iltapäivällä. Iltapalankin nauttiminen menee lähemmäksi keskiyötä. Maassa maan tavalla ja vapaalla on vapaa...

Suklaamuseon ollessa kiinni kävelimme vanhan roomalaisen muurin ympäri katsellen Barcelonaa. Lisäksi poikkesimme metroaseman vieressä olevassa eläinkaupassa, jossa olemme aikaisemminkin käyneet katsomassa koiranpentuja. Täällä siis tosiaan myydään koiria tavallisessa eläinkaupassa. Aluksi koirien näkeminen lasikopeissa tuntui hieman karulta, mutta tarkemmin ajateltuna ei Suomessakaan kenneleissä koiranpennuilla kovin kummoisesti ole tilaa tai muutenkaan kummoisia tiloja. Tänään lisäksi todistimme, että pentuja tosiaan päästetään kopeista myös ulos. Toinen puoli eläinkaupan koiranpennuista oli sikeässä unessa ja toinen puoli oli vapaana riehumassa kaupassa. Ilmeisesti tuo uniosasto oli juuri saanut juosta ja meuhkata aikansa.

Kiertelimme myös joulumarkkinoilla jossa oli pääsääntöisesti myynnissä rekvisiittaa yhteen espanjalaiseen jouluerikoisuuteen. Perheet näet rakentavat jouluksi kotiin pienoismallin Jeesuksen syntymästä sekä muista joulun tapahtumista. Kuulostaa yksinkertaiselta ja tavallaan tutulta esimerkiksi Stokkan jouluikkunasta, mutta täälläpä pienoismallin rakentaminen on lähempänä taidetta. Ukkoa pienoismalliin löytyy pirusta alkaen ja päätyen haarniskoituihin ritareihin, elefantteihin sekä viimein ihan tuttuihin ja turvallisiin itämaan tietäjiin. Kun ukot ovat valittu, täytyy valita kolmiulotteinen tausta, joita löytyy kaikenlaisia aina yksinkertaisesta tallista vuoristomaisemaan saakka. Sitten taustaan ostetaan puita, pensaita, aitoja ja isompii taustoihin vielä lisää taloja. Vesiputouksenkin voi laittaa omaan pienoismalliin ja savuefektejä.

Olemme jo miettineet, että miltähän joulun viettäminen täällä tuntuu. Kippari nyt ei talvesta pidä käytännössä lainkaan, mutta jouluaatto lienee se ainoa hetki jolloin lunta ehkäpä kaipaisi ja muutaman asteen pakkasta. Sen sijaan tänä jouluna ilmeisesti vietämme aattoa parinkymmenen asteen lämmössä ja joulukuusen sijasta koristelemme läheisen palmun...tai veneen maston...

Ei kommentteja: