Ollaan tänään aloiteltu hieman veneen siivousta purkamalla tavaroita esille pistopunkasta. Lisäksi nostimme jollan laiturille ja skrapasimme jollan pohjaa, johon olikin tarttunut vaikka minkälaista merenelävää. Hyvin nuo lähtivät irti ja jollakin näyttää vielä pysyvän yhtenä kappaleena, vaikka suht kovassa käytössä olikin.
Eiköhän tässä tekemistä keksitä. Tarkoitus olisi ainakin suorittaa veneen suursiivous lähipäivinä. Lisäksi muutamia korjaus- ja huoltotöitä sekä tiettyjä viimeistelyitä, jotka aina kotona jäivät tekemättä olisi nyt tarkoitus tehdä talven aikana. Esimerkiksi kannen muutamat puuosat jäivät aina hiomatta ja lakkaamatta kunnolla kotona, kun oli kiire vesille. Nyt on aikaa noitakin puunata vaikka kuukausitolkulla.
Helmi- maaliskuun vaihteessa tulemme hieman "huijaamaan" ja kärräämme veneen rekkakuljetuksella Biskajan rannalle. Vaihtoehtoina ovat Bilbao, Bordeaux tai joku kaupunki siltä väliltä. Olemme jo saaneet hinta-arvion englantilaiselta kuljetusyritykseltä, joka on todella edullinen. Heidän hinta-arvionsa on meidän noin puolen kuukauden budjetti. Kuljetus heidän kauttaan kuitenkin riippuu siitä onko heillä rekkaa sillä hetkellä tällä alueella. Ranskalainen kuljetusliike tarjosi hieman kalliimmalla kuljetusta. Heidän hinta-arvio on meidän reilun kuukauden budjetti. Tarkoitus on vielä kysellä sataman avustuksella tarjouksia espanjalaisista kuljetusyrityksistä. Suomalaiseltakin kuljetusyritykseltä kysyimme tarjousta useampaan otteeseen ja usealla eri tavalla (sähköposti, tarjouslomake jne.), mutta vaikka kovasti kotisivuillaan mainostavatkin veneen kuljetuksia tällä alueella niin ilmeisesti sitten veneitä kärrätään Suomesta tänne oikein urakalla, koska kukaan ei vastannut pyyntöihin millään tavalla. Eli hommia lienee niin paljon, ettei kaikkiin pyyntöihin tarvitse vastata? Mainostimme vielä kyseistä yritystä Dunkerquessa tapaamallemme puolalaiselle, mutta hänkään ei saanut minkäänlaista vastausta kyseisestä suomalaisesta yrityksestä. Emme mainosta enää tuota yritystä. Kaikki muut yritykset kyllä vastasivat vajaassa päivässä.
Näin jälkikäteen merikarttaa katsoessa olisimme kyllä aivan hyvin ehtineet kiertää Espanjan itärannikkoakin pitkin Etelä-Espanjaan ja olla siellä missä alkuperäisen suunnitelman mukaan piti olla. Tosin tuolloin olisi vain pitänyt mennä eteenpäin eikä jäädä kovin paljoa katselemaan paikkoja. Mutta koska reissun nimi oli Sinne ja Takaisin, niin samahan tuo missä sitä on, kun Sinne ollaan joka tapauksessa päästy ...kunhan vain vielä ollaan Takaisin ensi kesänä... Missä ikinä se onkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti