Nostimme ankkurin puoli yhdeltätoista ja ajoimme lyhyen matkan Formenteran saarelle. Kävimme tutustumassa pienehköön kylään sataman kupeessa. Suurin osa liikkeistä on skootterin vuorausfirmoja ja loput ravintoloita. Joukossa on kuitenkin pari ruokakauppaa, joita varten satamaan tulimmekin. Lisäksi ajattelimme tankata vesitankin täyteen. Satamakonttorissa tiedustelimme, että onko vesi juotavaksi kelpaavaa? Vastaus oli hieman epämääräinen: "Kyllä se yleensä on". Mitähän sitten, kun se ei ole? Suurin ongelma täällä ilmeisesti veden kanssa on, että se saattaa olla osittain suolaista. Tuollaista vettä kun laskee vesitankkiin, niin suolan saaminen pois tankista voi olla pienoinen ongelma. Olemme Koko reissun ajan juoneet vettä veneen tankista ja ainakin toistaiseksi olemme olleet sellaisia teräsvatsoja, ettei minkäänlaista vatsatautia ole osunut kohdalle. Tosin meillä on kyllä suodatin tankin ja hanan välillä ja silloin tällöin olemme lirauttaneet vesitankkiin jotain tököttiä, jonka pitäisi tappaa kaikki mahdollinen elävä vesitankista.
Lähdemme huomenna kohti Ibizaa ja jätämme väliin Formenteran kiertämisen. Saaren ympärillä on kyllä ankkuripaikkoja, mutta ne eivät ole mitenkään suojaisia. Sääennuste ei kyllä juuri minkäänlaista tuulta lupaa, mutta mainingit kyllä öytävät tiensä tännekin, vaikka tuuli olisi ollut satojen mailien päässä.
Sääennuste myös lupaa lähemmäs +30 asteen lämpötilojen edelleen jatkuvan. Varsinaisesta talven tulosta ei ole tietoakaan. Olemmekin miettineet, että tuleekohan täällä sitten kylmä kuin taikaiskusta. Edellisenä päivänä +30 astetta ja seuraavana aamuna +10 astetta ja me jäätyneinä keulapunkkaan kuin russakat?
Puerto El Espalmador, Espanja - Formentera, Espanja: 3 mpk
Kokonaismatka: 2754 mpk
1 kommentti:
moi
....no jo on +10ºC aiheuttaa jäätymisen, tulkaa hetkeksi tänne napapiirille...
Pakkasmittari:
+10° Helsingin vuokra-asukkaat panevat lämmön päälle. Lappalaiset istuttavat kukkia.
+5° Lappalaiset ottavat aurinkoa, jos se sattuu nousemaan horisontin yläpuolelle.
+2° Italialaiset autot eivät käynnisty.
0° Tislattu vesi jäätyy.
-1° Hengitys muuttuu näkyväksi. Aika suunnitella lomaa Välimerellä. Lappalaiset syövät jäätelöä ja juovat kylmää olutta. .... etc.
-Hannu-
Lähetä kommentti