#147 La 08.10.2011 Cala du Port Roig, Espanja - Puerto El Espalmador, Espanja

Merenpohja 3,5 metrin syvyydessä veneen kannelta
nähtynä
Ketään ei illasta eikä aamustakaan tullut häätämään meitä poijusta pois eikä kukaan myöskään tullut pyytämään euroja poijun käytöstä. Ensimmäinen yö Välimerellä, joka ei maksanut mitään. Seuranamme oli myös hollantilainen ja belgialainen purjevene, jotka myös yöpyivät poijussa.

Aamusta päällämme pyöri synkän näköisiä pilviä ja tuulikin viuhui välillä puuskittain. Lähdimme yhdentoista maissa luovimaan lyhyen matkan kohti Espalmadorin saarta. Lähestyessämme saarta alkoi sataa reippaasti ja näkyvyyskin tipahti olemattomaksi, mutta onneksi ennen varsinaista ankkurilahtea sadepilvi väistyi ja näkyvyys palasi kohtalaiseksi.

Pilottikirjan mukaan lahdella on poijuja, joiden käyttö täytyy varata netissä kesäkuun ja syyskuun välisinä aikoina. Oletimme, että poijut kuitenkin pysyvät paikallaan, vaikka tuo sesonkiaika onkin jo mennyt emmekä valmistautuneet ankkuroitumaan. Lahdellä olikin jonkin verran poijuja, mutta yhtä lähetyessämme huomasimme ne uintialueen merkeiksi,  joten ei auttanut muu kuin kaivaa ankkurikettinki esille ja tipauttaa ankkuri. Mahtoi siinä vieressämme olevilla amerikkalaisilla olla ihmettelemistä, kun meinasimme kiinnittyä uintialueen merkkipoijuun. Toisella puolella olevasta jättikatamaraanista ei varmaan meidän touhuja edes huomattu, sen verran kovat pirskeet oli katissa menossa. Katissa  olevat oluthanat "sic" virtasivat ja poppi pauhasi.

Päivä on ollut hieman sateinen ja synkeä. Lähestyvän talven tulon huomaa myös illalla, kun auringon laskun jälkeen on jo hieman viileä. Tähän saakka auringonlaskun jälkeen on ollut juuri ja juuri sopiva olo. Sateinen keli kuitenkin väistynee pian ja tilalla on taas aurinkoa. Navtex on antanut taas kovan tuulen varoituksia ympäröiville merialueilla ja korkeasta, jopa 9 metrisestä aallokosta on avomerellä varoitus. Ibizan alueella kuitenkin on ollut suht tyyntä ja nämä lahdet ovat hyvin suojaisia. 

Cala du Port Roig, Espanja - Puerto El Espalmador, Espanja: 11 mpk
Kokonaismatka: 2751 mpk

Puerto El Espalmador

Ei kommentteja: