#135 Ma 26.09.2011 Garraf, Espanja - Calafell, Espanja

Meri oli tänään lähes peilityyni, vain heikko maininki jäljellä ja muutama aalto kaukana ajavista veneistä. Purjeita emme edes avanneet, niistä ei olisi ollut sitäkään hyötyä mitä edeltävinä päivinä. Kyllä se isopurjekin siihen istuu ihan hyvin, kunhan edes olisi sen verran tuulta, että voisi yrittää purjetta trimmata. Vaan tuossa eilisen kuvan otto hetkellä purjeet enemmänkin läpsyivät puolelta toiselle tuulen kääntyillessä edestakaisin. Kuvan ottamisen jälkeen purjeet laskettiinkin alas. Noh, loppuviikosta ennusteet lupailisivat ihan mukavaa purjehduskeliä 5 - 10 m/s tuulta ja pohjoisen suunnalta. Jos säätila ja tuulet tällaisina pysyvät, niin Barcelonaan takaisin meneminen pitäisi olla ihan mukavaa; Kevyt vastatuuli ja ei kummoista aallokkoa, kun ovat Calimeron paras keli.

Calafellissä olimme puoli yhden maissa hämmästelemässä satamamaksua. Niissä kun ei tunnu olevan minkäänlaista logiikkaa. Calafellin purjehdusseuran satama veloitti meiltä vain 13 euroa yöstä. Taas kippari tuijotti kuittia ja melkein kysyi, että unohtuiko ehkäpä ykkösen edestä toinen ykkönen? Satamissa kun ei ole juurikaan eroja, vaan kaikki ovat todella viimeisen päälle laitettuja, siistejä ja pursiseurojen satamia. Silti hinnat heiluvat tuosta 13 eurosta aina yli 50 euroon yöltä. Olemme kyllä katselleet näitä satamia, että ei ole ihme jos tämän maan talous on heikoissa kantimissa. Järjestäen joka satamaan on rakennettu hulppeat puitteet pienehköille ostoskeskuksille ja julmetun isoille parkkipaikoille. Se vaan, että nuo ostoskeskuskompleksit ovat täysin tyhjillään. Port Forumissa tämä oli erittäin silmiinpistävää ja sama juttu on tämänkin pursiseuran sataman kanssa. Jollakinhan noissakin tyhjissä kiinteistöissä on rahat kiinni. Eikai nyt joka satamaan voi pesiytyä kymmeniä venetarvikeliikkeitä, kun satamia on lähes viiden mailin välein.

Garraf, Espanja - Calafell, Espanja; 15 mpk
Kokonaismatka: 2495 mpk

Ei kommentteja: