#132 Pe 23.09.2011 El Balís, Espanja - Barcelona, Espanja

Port Forum mereltä nähtynä
Aamusta liikkeelle lähtiessämme tuuli vieläkin vähemmän, jos mahdollista, kuin parina edellisenä päivänä. Reilun tunnin moottoroinnin jälkeen kuitenkin pieni tuulen henkäys kävi ja nostimme purjeet. Vauhtia oli huimat kaksi ja puoli solmua. Genaakkerin jätimme kotiin tilan puutteen vuoksi ja eipä sille toistaiseksi olisi ollut käyttöä kuin tänään ja eilen. Enemmänkin tähän saakka olisi kaivannut välistaagia keulalle ja kovan tuulen fokkaa...

Sitkeästi purjehdimme etenavauhtia eteenpäin muiden paahtaessa ohi moottorin avulla ja vilkuttaen iloisesti. Hieman ennen Port Forumin satamaa laskimme purjeet ja ajoimme satamaan. Hieman etukäteen jännitti satamaan ajo, koska emme talvilaituria katsellessa huomioineet satamassa olevaa siltaa. Alituskorkeudeksi satamakirjassa luvattiin 14 - 16 metriä, joka kyllä meille riittää aivan hyvin, mutta silti aina sillat hieman jännittävät. Sillan alitus sujui hyvin ja ystävällinen marinero tuli opastamaan vastaanottolaituriin ja satamakonttoriin. Marinero jorisi matkalla konttoriin vaikka mitä espanjaksi, johon kippari tyytyi vain hymyilemään ja sanomaan Si!

Tuntuu, että tässä kuussa on kyllä ollut omat ja muiden rahat aivan hukassa. Ensiksi vakuutusyhtiön sekoilu vakuutusmaksun kanssa ja nyt satamakonttorissa odotti seuraava järkytys: ei täällä mitään varausta Calimerolle ole, kun ei varausmaksua ole näkynyt. Kipparin vakuuteltua, että maksu on jo suoritettu viikkoja sitten niin viimein kirjanpito-osastolta maksu löytyikin ja asia on kunnossa.

Katselimme sataman tiloja ja aluetta iltapäivästä ja eiköhän tämä ihan hyvä satama ole talvea viettää. Varaosia  löytyy satamasta ja myyjä lupasi tilata sitä mitä ei hyllystä löydy. Satamakonttorin tilat suihkuineen ja vessoineen ovat siistit myös. Satama on suht pieni verrattuna muihin Barcelonan satamiin mikä sopii meille myös hyvin. Tosin täällä on aika tyhjää. Paikkoja on vaikka muille jaettavaksi. Satama on melko uusi ja suurin osa liiketiloiksi varatuista paikoista on tyhjillään, kun ei ilmeisesti ole löytynyt mitään liikettä, joka haluaisi tilat vuokrata. Muutama brittivene satamassa on ja yksi norjalainen purjevene.

Teknisesti ottaen Port Forum ei ole Barcelonassa vaan Sant Adriassa, mutta meille tämä on Barcelonaa. Hieman sama juttu kuin kotisataman kanssa, joka ei ole Hangossa vaan Tammisaaressa, mutta etäisyys Hankoon on lyhyempi kuin Tammisaareen.

Satamakirjaa emme löytäneet ja emme viitsi jäädä odottelemaan sellaisen tilausta moneksi päiväksi. Joten jatkamme matkaa huomenna ilman kirjaa. Netistä katselimme satamia sen verran, että kyllähän niitä on pitkin rannikkoa Barcelonan ja Valencian välillä.

El Balís, Espanja - Barcelona, Espanja: 17 mpk
Kokonaismatka: 2458 mpk

Ei kommentteja: