Mukavan aurinkoinen ja hieman lämmin säätila on jatkunut tänään. Päivä on kulunut nopeasti pyykätessä, venettä siivoillessa ja kaupassa käyden. Lisäksi heitimme hieman "viihteelle" ja törsäsimme rantakuppilassa pitsoihin ja pieniin oluisiin. Nyt kun satama on lähes tyhjä, mahduimme kyseiseen kuppilaan istumaan. Kesäkuukausina ei kyseiseen paikkaan mahdu millään, nyt oli tilaa mistä valita. Ulkona syömistä saneli myös hieman käytännön pakko, pyykkäyksen jälkeen vaatteet kuivuvat veneen sisälle viritetyllä pyykkinarulla, eikä oikein huvita syödä hernekeittoa sukan roikkuessa nenän edessä...
Testasimme myös viime talvena hankittuja kokoontaitettavia polkupyöriä, joilla suhasimme pitkin Maarianhaminaa. Pyörät olivat kyllä ehdottomasti paras varuste mitä tälle matkalle olemme hommanneet. Ne laajentavat liikkumista huomattavasti kauemmaksi, kuin vain sataman ympärillä pyörimiseen, mitä jaksoi jalkaisin tehdä. Lisäksi kauppareissut sujuvat nopeasti ja hieman vähemmillä ponnistuksilla, kuin raijata kävellen repullisia ruokaa ja juomaa. Pyöräreissulla bongasimme itäsatamasta toisen Scampi 30 purjeveneenkin. Eipä vene mikään harvinaisuus ole ja Ruotsin puolella varmasti sangen yleinenkin jo. Kyseinen paatti oli akselivedolla, eli veneen moottori sijaitsee ilmeisesti edelleen keulassa, mikä oli veneen erikoisuus ja sangen huono ratkaisu, tai ainakin näin olemme kuulleet.
Laivakoira Pepi on joko tullut jo vanhaksi tai sitten se on viimeisten viiden kesän aikana jo niin tottunut vene elämään, ettei se ole ollut juuri moksiskaan, vaikka keli on välillä ollut hieman möykkyistä. Sillä välillä kun isäntä värjöttelee ulkona, sateen ja meren piiskatessa kasvoja, vetelee Pepi sisällä sikeitä.
Lähdemme huomenna kohti Ruotsin rannikkoa. Tarkoitus olisi huomenna edetä Möjan satamaan ja siitä jatkaa joko Ruotsin Utöhön tai Nynäshamniin. Tämä tarkoittaa sitä, että blogin päivitys ei ole enää näin säännöllistä, koska Soneran nettitikkua emme käytä enää Suomen rajojen ulkopuolella. Päivitämme blogia heti, kun nettiyhteys on satamassa saatavilla, tai kun löydämme kioskin, joka myy prepaid liittymiä. Tähän voi kuitenkin mennä aikaa. Sijaintimme kuitenkin päivittyy säännöllisesti, joten seurailkaa sitä sillä välin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti