Aamusta lähtiessämme kohden Arkösundia meri oli lähes peilityyni, vain pientä maininkia oli jäljellä. Tuuli rupesi hieman virkoamaan puolenpäivän aikaan ja purjeet saimme ylös viimein yhden aikaan, kunhan olimme selvittäneet itsellemme, että missäpäin Itämerta me itse asiassa olemmekaan.
Sekoilu sijainnin kanssa alkoi siitä, että Navtex (laite, joka vastaanottaa säätietoja) antoi kovan tuulen varoituksen Länsi-Itämerelle (Western Baltic), aina 15 m/s saakka. Juuri päivä pari sitten olimme nimenomaan Forecan nettisivuilta katselleet Länsi-Itämeren tuuli tietoja, jotka taas lupasivat kevyttä tuulta. Hieman kesti, ennenkuin muistui mieleen, että Navtexin aluejako on erilainen, kuin esimerkiksi Forecan...
Loppupäivä sujuikin sitten purjehtien kohden Arkösundia, tuulta oli sopivasti noin 7 - 9 m/s etelästä. Vauhtiakin oli reippasti päälle kuusi solmua. Sääkin oli tänään ensimmäistä kertaa niin lämmin, ettei tarvinnut kaikkea vaatetta laittaa päälle.
Arkösundissa olimme hieman neljän jälkeen. Ruotsissa tuntuu veneilykausi alkavan vieläkin myöhemmin kuin Suomessa ja tämäkin satama oli kiinni. Satamamestarin puhelinnumero oli kuitenkin esillä, joten pirautimme hänelle päästäksemme suihkuun. Nyt iltaa kohden satamaan on myös tullut muutama ruotsalainen vene ja yksi hollantilainen.
Huominen sääennuste lupailee tuulta edelleen suoraan etelästä ja tuuli tuntuu voimistuvan. Vietämme luultavasti huomisen päivän täällä Arkösundissa ja jatkamme matkaa launtaina, jolloin pitäisi olla lounaistuuli.
Nynäshamn, Ruotsi - Arkösund, Ruotsi: 47 mpk
Kokonaismatka: 384 mpk
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti