Käytiin vielä eilen saunomassa ja pestiin pyykkiä. Todella siisti sauna ja pesutilat. Näin siistiä saunaa ei ole edes Suomessa. Siisteyden selittää osittain se, että saunarakennus on valmistunut täksi kesäksi kaksi kuukautta sitten. Rakennuksessa on myös viitisen kappaletta hostellihuoneita. Parasta aikaa rakentavat vauhdilla uutta satamakonttoria ja ensi kaudeksi kaiken pitäisi kuulemma olla jo valmista. Viime kautena täällä kävi kuulemma noin 50 venettä ja ensi kaudeksi tavoite on kuulemma paljon korkeampi. Iso Ruotsalainen purjealus kiinnittyi myös toiseen ponttoonilaituriin. Kippari veneessä oli hieman hermostunut laiturin knaapien kestävyydestä, koska heidän aluksellaan painoa on 30 tonnia ja satamaan tulee jonkin verran maininkia, joka toki rassaa knaapeja. Satamapäällikkö kyseli meiltä myös hermostuneena mitä pidimme saunasta. Kun sanoin löylyjen olleen erinomaiset ja sauna erittäin siistä, oli hän silmiin nähden helpottunut ja mutisi jotain, että kun suomessa on niin hyviä saunoja.
Ilmanpaine: 1019
Lämpötila: 26°C
Kello: 08:30
Lähdettiin täysin pläkässä kelissä moottoroimaan kohti Riikaa. Sataman suuaukolla täytyi taas väistellä Saksalaista ruoppaajaa nimeltä Hegemann I.
Kello: 10:40
Moottorilla jyskytetään heikossa tuulessa vastaiseen.
Loki: 10 mpk
Nopeus: 5 solmua
Kello: 12:40
Lähestytään pikkuhiljaa Riikaa käytännössä aivan tyynessä kelissä.
Kello: 17:45
Riikassa viimein. Sataman nimestä ei ole hajuakaan. Yleensähän kaikki veneet menevät Andrejostan satamaan, mutta Rojassa tapaamamme Brittipariskunta varoitti, että kyseisessä satamassa on menossa läpiyön "reivit" ja nukkumisesta siellä ei oikein tule mitään. Joten nyt olemme Andrejostan satamasta pohjoiseen olevassa satama-altaassa. Kävimme kyllä vilkaisemassa Andrejostaa, mutta "reiviteltta" oli satamassa pystyssä diskopalloineen, joten poistuimme.
Mersrags, Latvia - Riika, Latvia: 44 mpk

Mersragsissa.

Kaikenlaisilla aluksilla ja tavoilla sitä merelle voi toki lähteä paikallisten mielestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti