01.07.2008, Nida, Liettua

Kello: 10:00
Käytiin ostoksilla. Mukaan tarttui vedenkeitin ja retkikeitin. Denaturoitua alkoholia ei Origon keittimeen löydy mistään, ei ilmeisesti koko Baltiasta, vaikka keitintä nimenomaan mainostetaan, että polttoainetta löytyy jokapaikasta. Noh, ei ole ensimmäinen kerta, kun mainosmiesten lauseet eivät pidä paikkaansa.

Ostoksilta tullessa satamassa sattui olemaan nosturiauto ja pienen keskustelun jälkeen kuski suostui nostamaan mastoon ja saatiin yksi nostinköysi alas, joka livahti sinne jo kesän alussa.
Lämpötila: 23°C
Ilmanpaine: 1027

Kello: 13:50
Lähtö kohti Minijan kylää Kuurinlahden itäpuolella Nemunasin suistoalueella.

Kello: 16:45
Perillä Minijassa hauskan jokiseikkailun jälkeen. Vähän mentiin ohitse oikeasta kanavasta. Onneksi huomattiin virhe ajoissa ja käännyttiin takaisin. Seuraava pysäkki olisikin ollut Kaliningrad. Uskallettiin myötätuulessa nostaa purjeetkin. Tuulta oli Kuurinlahdella riittävästi, noin 12 m/s länsituulta. Huolimatta kovasta tuulesta aallokko ei ainakaan länsituulella nouse juuri minkäänlaiseksi.

Kun kiinnityttiin Minijan laituriin niin heti löytyi suomenkielentaitoisia. Satamamestari esitteli suomenkielen taitoa, kuten "Terve" ja Vittuperkelesaatana".
Lämpötila: 21°C
Ilmanpaine: 1028
Nida, Liettua - Minija, Liettua: 15 mpk

Minija-joella

Minija

Minijan satama

Ei kommentteja: